Lundánin näytelmät kahteen teatteriin Riihimäellä

Riihimäen Teatteri ja Nuorisoteatteri tiivistävät yhteistyötään tuottamalla yhtäaikaisesti ohjelmistoon Reko Lundánin (1969-2006) näytelmät. Pääroolia esittää molemmissa teattereissa Antti Kerosuo.

Teatterinjohtaja Aleksander Anrian mukaan Lundán oli luonteva yhteistyön kohde, sillä näytelmät perustuvat Riihimäellä koulua käyneen kirjailijan omaan elämään.

- Lundán teki minuun voimakkaan vaikutuksen persoonana, kun tapasin hänet Tampereen Teatterikesässä. Se innosti minut lukemaan hänen tekstejään. Näytelmät ovat säilyttäneet ajankohtaisuutensa.

Riihimäen teatterissa saa 25.3. ensi-iltansa Aina joku eksyy. Nuorisoteatteri jatkaa 3.4. näytelmällä Teillä ei ollut nimiä.

Anria valittelee, ettei alun perin suunniteltu trilogia toteudu. Iltanäyttelijöille suunniteltu osuus kuihtui siihen, että ryhmältä loppui energia.

Näytelmäparille on varattu kevätkauden lisäksi muutama esityskerta syksyllekin.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.