Luovan valokuvauksen keskukseen tulvahti nuoria tekijöitä – uusi puheenjohtaja Mikko Auerniitty sanoo "go go go"

Tällä hetkellä näyttää älyttömän hyvältä, jos Luovan valokuvauksen keskuksen uuteen puheenjohtajaan Mikko Auerniittyyn on yhtään luottamista.

– Aika useinhan yhdistyksissä hallitus tekee kaiken. Nyt näyttää siltä, että meillä on paljon uutta nuorta väkeä, joka muodostaa erilaisia porukoita, jotka sitten tekevät monenlaista. Ja minun tarvitsee puheenjohtajana vain kannustaa, että ”tee tee tee” ja ”go go go”, Auerniitty sanoo.

Auerniitty (s. 1971) ei ole juniori eikä uusi edes valokuvataiteen alalla. Silti hän oli joukon nuorin, kun hänet valittiin ensi kertaa Luovan valokuvauksen keskuksen hallitukseen viitisen vuotta sitten.

Loppukeväällä Auerniitty valittiin keskuksen uudeksi puheenjohtajaksi – kyseessä oli melkoinen vallankumous, sillä edellinen puheenjohtaja Kimmo Lehtonen toimi puheenjohtajana yhdistyksen alkutaipaleelta lähtien muutamin katkoin viime kevääseen asti. Samassa kokouksessa valittiin puheenjohtajan lisäksi uusi hallitus.

– Ja nyt minä olen hallituksessa yksi vanhimpia. Tapahtui sellainen kepsahdus, Auerniitty sanoo.

Jyväskylässä toimiva, Galleria Ratamossa kotipaikkaansa pitävä Luovan valokuvauksen keskus on yksi Suomen alueellisista valokuvakeskuksista. Kyseessä on rekisteröity yhdistys, joka on perustettu vuonna 1989.

Mikä on Luovan valokuvauksen keskuksen olemassaolon perustelu tänään, puheenjohtaja Auerniitty?

– Voi tsiisus! Kai se on sama kuin alunperinkin: keskus tuo valokuvauksen ilosanomaa kaupunkiin ja maakuntaan, tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia oppia valokuvausta ja valokuvan lukemista ammattilaisille ja harrastajille.

Ensisijaisesti Luovan valokuvauksen keskus toimii alkuideansa mukaisesti valokuvataiteen parissa ja toisaalta valokuvan ja muun taiteen rajapinnassa.

– Tärkeä kysymys on muun muassa se, missä kulkee taidevalokuvan ja käyttökuvan raja. Vaikka kuva olisi teknisesti miten hyvä, ei se välttämättä ole taidetta. Valokuvataiteessa kyse on aina jostain enemmästä, Auerniitty sanoo.

Välineillä on toisaalta väliä taidevalokuvauksessakin.

– Aikanaan näytimme kuviamme jalkapallomaisemista saksalaisille kuraattoreille. He kysyivät, millä kameralla ne on tehty. Me hölmöt menimme sanomaan, että ihan vaan digijärkkärillä. Meidän olisi pitänyt sanoa, että isolla kameralla, että se oli vaikka sveitsiläinen Sinar, jossa negatiivikoko on neljä kertaa viisi tuumaa. He eivät nimittäin olisi huomanneet mitään, Auerniitty kertoo.

Vastauksen saatuaan saksalaiset eivät olleet enää lainkaan kiinnostuneita kuvista.

Meinaat siis, että jos sama kuva olisi otettu riittävää kunnioitusta herättävällä härvelillä, se olisi päätynyt saksalaiseen galleriaan?

– Joo.

Maallikosta tuntuu vähän tyhmältä.

– Niin minustakin.

Vanhat valokuvan tekemisen muodot saavat Auerniityn mukaan olla edelleen kernaasti esillä Luovan valokuvauksen keskuksen toiminnassa, mutta niiden rinnalle hän haluaa ”digipuolen metafysiikkaa ja sen puolen oivalluksia, uutta ja outoa, luovaa valokuvaa”.

Lisäksi Auerniitty haluaa, että Luovan valokuvauksen keskus avautuisi yhä enemmän muun muassa koulujen, oppilaitosten ja kaikenmoisten valokuvasta kiinnostuneiden potentiaalisten harrastajien suuntaan.

– Pitkälti meidän kurssit ja workshopit ovat olleet ammattilaisille. Mä ajattelisin, että laajennetaan sitä skaalaa, Auerniitty sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .