MAJ KARMA - Salama

MAJ KARMA Salama

Johanna Kustannus Viime aikoina musiikillisesti rönsyillyt (Ihmiset, OpuNui) rockyhtye Maj Karma on päässyt otsikoihin myös spedeilyllään. Milloin on koira legendan mukaan syönyt kovalevyn tulevine albumimastereineen, milloin taas kiukkuillaan bändin sivuprojekteista.

Ainakin sen verran Herra Ylppö (laulu), Häiriö (kitara), Kurittu (basso) ja Savolainen (rummut) on saatu puhaltamaan samaan hiileen, että levy on onnistuttu kursia kasaan. Albumin raidat on tosin nauhoitettu eri aikoihin ja sitä rataa, mutta yhtä kaikki yhtyeen kahdeksas studioalbumi on nähnyt päivän valon.

Meteorologisella jatkoteemalla otsikoitu Salama

on valitettavasti kaikkea muuta kuin salamoiva julkaisu. Kiekkoa kuunnellessa saa väistellä korkeintaan pikku tuhnuja, kunnon ukonilma antaa odottaa itseään turhaan.

En lähde spekuloimaan sillä, miksi Maj Karma kuulostaa lattealta ja hengettömältä. Salamalla on turhan paljon runollista fiilistelyä ja ideatonta jyystöä. Kokonaisuus on kevyt. Silloin kun rokataan, ei se useinkaan koukuta takavuosien rytmikkäällä riffittelyllä, josta Häiriön kitarointi on jäänyt mieleen.

Tämä on harmillista senkin vuoksi, että Ylpön laulu tuntuu olevan sangen kovassa tikissä. Ylpön perusbaritonin tuntevat kaikki rockia kuuntelevat, mutta Salamalla mies revittelee ja tyylittelee kuin Ismo Alanko konsanaan.

Ylpön sanoituksissa on virkistävää terävyyttä ja notkeaa sanailua, vaikka ajoittain päälle lipsahtaa turhan pateettinen vaihde. Esimerkiksi Satiinisydän olisi sopinut ennemmin Ihmisten kuin Maj Karman levylle, eikä pelkästään lyriikoidensa puolesta.

Salaman avaava, radiossa tuhkatiheään soinut nimibiisi on keskinkertainen hittibiisi. Säkeistö lupaa hyvää, mutta kertosäkeessä vajotaan pliisuun tilitykseen.

Riehakas Maailma on sananmukaisessa maailmaa syleilevyydessään vähintään yhtä kova rypistys kuin Sielun Veljien tyyliin luukutettu Viimeinen käyttöpäivä. Progemaisen muhkean (ja joidenkin mielestä pahaenteisesti nimetyn) päättöbiisin Jäähyväiset ohella edellä mainitut ovat Salaman ehdottomia kohokohtia.

Seitsemännen mantereen erittäin tyylikäs, teräksisen akustinen kitarasoundi painui niin ikään mieleen ja muutoinkin kappale kaikessa vähäeleisyydessään on nerokas osoitus siitä, kuinka niukoilla elementeillä saadaan aikaan huikean koukuttava biisi.

Levyn päiväntasaajalle ryhmittynyt biisinivaska ei puolestaan säväytä. Satiinsydän, Tulevaisuus, Tyyni valtameri ja Taivaankansi ovat perustasolla toimivaa, pliisumman sortimentin suomirockia, mutta ovat sitä keskiluokkaista keskikertaisuutta, jota Maj Karma ei minun kirjoissani ole ainakaan tähän asti edustanut.