Maailman kohtalo tontun harteilla - Maailman ensimmäinen tonttutrilleri on nokkelasti kirjoitettu

Kirjat: Antti Leikas kirjoittaa itsensä juopottelevaksi antisankariksi, joka sotkeutuu tonttujen geeneistä käytävään eeppiseen kamppailuun.

Tonttu – Matka pimeyteen

Maailman ensimmäinen tonttutrilleri. Mainoslause herättää kiinnostuksen, ja samalla keskivertoa enemmän epäluuloa.

Antti Leikaksen romaani Tonttu on hauskaa luettavaa eikä omituinen juoni eksytä lukijaa. Teknotrillerin formaattia seuraillaan uskollisesti hyvässä ja pahassa aina jatko-osalle ikkunan auki jättävään loppuun saakka, joten minkään erityisen vieraan kanssa ei olla tekemisissä.

Tontut ovat olennainen osa suomalaista kansanperinnettä, ja Leikas ammentaa sieltä taitavasti uppoamatta silti luentoihin folkloristiikasta.

Kirjan päähenkilö on Antti Leikas -niminen viinasieppo kirjailija, jonka elämänhallinta lipsuu pahan kerran. Pakkomielteenomaisesti tontuista kiinnostunut kirjailija päätyy Prahan kautta Kiinaan vievään seikkailuun, jonka kutsuminen oudoksi tuntuu alimitoitetulta.

Tarinan pahiksena toimii Sauron-Aspiriini -nimellä kutsuttu suuri lääkeyhtiö ja lusikkansa sopassa on myös Leikaksen kustantajalla Siltalalla. Tonttujen DNA:n sorkkimisen vuoksi koko maailmankaikkeuden kohtalo on vaakalaudalla.

Kirjan konsepti, jossa Leikas heittää itsensä kaikessa antisankariudessaan peliin ja kertoo osittain Silmä-nimisen pikkutontun muistiinpanoihin ja osittain omiin kokemuksiinsa perustuvaa tarinaa on viihdyttävä.

Kirjan käänteistä on turha yrittää etsiä liikaa uskottavuutta, mutta tapahtumat vaikuttavat järkeenkäyviltä sen omassa todellisuudessa.

Leikaksen tonttututkimuksissa selviää esimerkiksi sellainen hauska, fiktiivinen knoppitieto, että yhteiskuntaa satiirisesti tarkastelevan Tasomaa-romaanin vuonna 1884 julkaissut Edwin Abbot Abbot oli tonttu. Abbotin romaani sijoittuu kaksiulotteiseen maailmaan, jossa asukkaat ovat monikulmioita. Tästä jokseenkin villistä asetelmasta rakennettu romaani todellakin kuulostaa tontun kirjoittamalta.

Teksti soljuu Leikaksen kynästä jouhevasti. Vaikka kevyt, itsetietoisen ja -ironisen nokkela tyyli hiukan piinaa välillä, on pakko myöntää, että Leikas on erinomainen kirjoittaja. Kyllä minä sen jatko-osankin luen jos se tulee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.