Maameren tarinoita

Miten tämä on mahdollista? Suomessa on ilmestynyt dvd:llä uusi täyspitkä Miyazakin anime-elokuva, ja se oli jäädä täysin huomaamatta. Nostakaa lippu salkoon, hattu pois päästä, syvä kumarrus... Hetkinen, tässä lukeekin ohjaajan kohdalla Goro Miyazaki, ei Hayao Miyazaki. Mitäs tämä tällainen peli oikein on?

Se on sitä, että Goro on Hayaon poika ja Maameren tarinoita (Gedo senki) on pojan esikoisohjaus. Maameren tarinoita on legendaarisen Studio Ghiblin tuotantoa, aivan kuten ovat myös Hayaon mestariteokset.

Lohikäärmeitä pitää olla aina

Maameren tarinoita perustuu Ursula K. Le Guinin fantasiaromaanien sarjaan. Tarina on kovin tavanomainen, joskin hieman sekava. On lohikäärmeitä, on miekkoja, on velhoja ja on muuta asiaan kuuluvaa. Vähillä muutoksilla Maameren tarinoita muuttuisi suositun World of Warcraft -nettipelin filmatisoinniksi.

Pojasta polvi ei ole parantunut. Kuuleman mukaan isä Hayao ei ole poikansa elokuvasta suuresti innostunut. On helppo ymmärtää, miksi. Pinta on Maameren tarinoissa kunnossa, mutta sen alla ei ole mitään.

Esikoinen viihdyttää

Maameren tarinoita on yllättävän ryppyotsainen fantasiahenkinen toimintaseikkailu. Siinä ei ole muita tasoja. Isän elokuvat parantavat maailmaa, pojan esikoinen vain viihdyttää kestonsa ajan. Tai ainakin yrittää. Olisiko ohjaajaan sattunut pahasti, mikäli hän olisi pistänyt mukaan edes vähän leikkimieltä ja huumoria?

Ikäraja on K11 eikä elokuva tosiaankaan aivan pikkulapsille sovi. Varsinkin lopputaistelu on sen verran rankkaa kamaa, että herkempi aikuinenkin on pillahtaa itkuun.