Maija Vilkkumaa: Aja!

Maija Vilkkumaa

Aja!

Warner

Arvio: 5/5

Maija Vilkkumaan levy alkaa tunnustelevin koskettimin totutun kuuloisesti: intro on tutusti rauhallinen – kiihdytyksiä ja sukeltavaa antaumusta entisenlaisiin kertosäeosiin enteilevä.

Viimeksi mainittuja, uppoavan ja lennokkaan voimakkaita, välistä laulajan äänen sietokykyä uhmaavia huippuvaiheita on uudella albumilla hillitymmin ja mieluummin tyylikkään sekä yhtä kaikki leikkisää vakavamman iskelmän kuin rockin kierroksin.

Maija Vilkkumaalla oli pitkään maanläheinen, myös odottamattomiin soundeihin valmis erinomainen bändi. Nyt, pitkähkön esiintymistauon jälkeen, kokeilevammat ja sarjakuvamaisemmat visiot rullaavat tilalle, uusin ryhmin ja paljon yllättävämmin. Musiikista kehkeytyy kuin animaation äkkinäisten leikkausten mosaiikkia ja palapeliä. Kuvaavaa, että laulussa Uula tuntuvat pauhaavaan käsi kädessä hip hop ja melkein humppa.

Pääosin Hank Salon miksaaman ja ohjaileman kokeilevan instrumentaalimaailman sisuksista syntyy monien värikkäiden sävelmattojen, villinä kristallina kajahtavan taustalaulun ja rytmisen kolkkeen ohella melkoinen efektien, elektronisten jälkien ja äänimerkkien sekoitelma. Vilkkumaan laadulle sekin sopii.

Niin paljon kuin monien hittien surusta ja sivullisuudesta iloon ja yhteyteen – ja kohti konsertteja – suuntaavaa rajumpaa lauluenergiaa saattaa jäädäkin kaipaamaan, nyt tehdään hyvä levy toisin. Tavallaan luodaan musiikillista kuulo- ja elokuvaa, sävyjen videokuunnelmaa.

Aja! tuntuu taustasoinniltaan osittain keinotekoiselta, mutta tekninen konstailevuus ja Maijan yhä tyttömäisesti keimaileva luonnollisuus synnyttävät jännittäviä kontrasteja. Varmasti moneen, kuten nimikappaleeseen sopisi paremmin traditionaalinen rockyhtye. Silti juuri vastakohtaisuus tekee vapautta hämillisesti etsivästä laulusta (sellaisiahan nämä jälleen ovat) magneetin. Aja!-kappaleessa likimain liittoutuvat kuin nykypopin dekoraatiot ja työväenlaulun uhma.

Maijan aaltomaisin sykkein etenevät tulkinnalliset painotukset ja säännöttömät riimisäkeet railakkaine sanavalintoineen tähdentävät tarinoiden menevyyttä. Kun se on inhimillistä ja pikkuisen raa´asti muodin ja meiningin ehdoilla naiseuteen pyrkivää ja unelmoivaa, nykymaailman pinnallinen huvitushäly tuntuu levytaustana vain korostavan laulujen sielukkaampaa sanomaa.

Elämäkertatarina Lissu ja mä tai yksinäisyyden nimissä kulkeva Kenen sylissä istuit ovat kovan yhteiskunnan ja sisäisen naisellisuuden ristikkäisjuonina koskettavia. Bonnie ja Clyde -aihe saa Vilkkumaalle levyllä ylipäätään tyypillisen, tarinaa laulaen kertovan nimenomaan tarinan; visionäärisen ja juonellisen kuvaelman, kuulokuvan.