Maineenpalautus

ULPU IIVARI
Lähikuvassa Ulf Sundqvist
Otava 2009, 288 s.
Taidettiin elää vuoden 1995 syksyä, kun ihmettelin Oulun niin sanotun Letkun puiston toisella laidalla seisovan uuden ja komean marmoritalon alakerran toimintoja. Entisen STS-pankin pohjoisen piirikonttorin näyteikkunoiden takana harjoitettiin aneemisen näköistä bisnestä, kirpputorikaupustelua.

- Siinä näet sen helskutin Uffen kädenjäljet, viereeni hetkeksi pysähtynyt kokenut sosiaalidemokraattinen kunnallismies sanoi.

Ulf Sundqvist, SDP:n nuori, taitava yleisnero, oli syöksynyt alas laman seurauksena niin kovaa ja korkealta, ettei hän enää saanut myötätuntoa kaikilta omiltaankaan.

Sallalaislähtöisen, toimittajana, puoluesihteerinä ja europarlamentaarikkona toimineen Ulpu Iivarin ymmärrys Uffea kohtaan on kestänyt vuosikymmeniä. Sundqvist ja Iivari ovat pysyneet ystävinä, mikä on politiikassa saman porukan jäsentenkin kesken harvinaista.

Kun Iivari on myös ammattijournalisti, hänen tekstinsä Sundqvistista ei ole tunteellinen puolustuspuhe, vaan perusteltua, liki kuivaa asiaproosaa. Uffen maine tai pikemminkin merkitys palautetaan maltillisesti.

Sakin lahjakkain

Sipoolaisen työläiskodin, mutta ei demariperheen poika Ulf Sundqvist osoitti alusta alkaen lahjansa opiskelijana, muusikkona ja poliittisena pyrstötähtenä. Hänen sosiaalinen venymisensä oli poikkeuksellista. Kun valtaa oli jaossa, 1970-luvun radikalismin elkeet kaikkosivat nopeasti.

Iivari on kirjannut nuoren miehen tien tähtiin huolellisesti, porras portaalta. Uffen lahjojen laajuuteen liittyi iso ahkeruus, eikä ole ihme, että häntä pidettiin amerikkalaisia viikkolehtiä myöten Euroopan tulevan eliitin suurena lupauksena.

Iivarin kirjasta ei selviä, miksi Sundqvist päästi veljensä kiinteistöbisneksen rahoitushankkeet johtamansa Suomen Työväen Säästöpankin lainaneuvottelujen kabinetteihin. Siltä näyttää, että politiikan ohjus oli joltain kantiltaan tunteellinen omiensa puolustaja.

Sundqvist toki jääväsi itsensä rahoituspäätöksistä, mutta missäköhän olisi nykyisinäkin aikoina sellainen keskiportaan pankkitirehtööri, joka uskaltaisi tarjota nietua pääjohtajan broidille?

Sijaiskärsijä?

Kun romahdus tuli ja miljoonakorvauksia tuomittiin, Iivarin teksti etsii asiaperusteita, jotta voitaisiin osoittaa Sundqvistin joutuneen poliittisen ajojahdin seurauksena sijaiskärsijäksi. Samaa tietä murtui korvausten osittamiset neuvotelleen Arja Alhonkin nousujohteinen poliittinen ura.

Henkilöhistoriaan ei mahdu kuin viitteitä siitä, että 1990-luvun lama tuhosi kymmenien tuhansien yritteliäiden ihmisten elämän ja johti kaiketi talvisodan suuruusluokkaa oleviin menetyksiin. Tätä taustaa vasten suuryritysten konsulttina jatkaneelle Sundqvistille kävi loppujen lopuksi hyvin. Eihän häneltä viety edes käyttötilin luottoa.

No jaa, toivottavasti arvioitsijan sanoissa ei kuulla katkeruus 17 vuotta kestäneestä, ulkopuolisen ilkeyden aiheuttaman konkurssin maksujen taipaleesta. Ulf Sundqvist teki töitä ja vanheni. Hän resignoitui ja voitti vaikean sairauden, syövän. Siitä hän ansaitsee kaikkien aatesuuntien suomalaisten ihailun.