Marion Brasch: Ja nyt hiljaisuus (Suom. Arja Rinnekangas. Lurra Editions 2014. 421 s.)

Saksalaisen Marion Braschin (s. 1961) Ja nyt hiljaisuus on perhekuvaus, jonka kehyksinä Itä-Saksa ja Berliini eivät ole vain mustanpuhuva vartiotorni, jos paljon myös sitä. DDR:n viimeisten vuosien faktoja seuraavan romaanin kriittinen tarkkanäköisyys kuitenkin lähtee lähinnä hillitystä tyylistä ja tahdosta ihmisten väliseen likeisyyteen.

Idän ja lännen vasta-asetelman paineita seurataan 1960-luvulta muurin murtumiseen ja edelleen 2000-luvulle kirjailijan omaelämäkerrallisin kokemuksin. Brasch tutkii pikemmin ihmisten edellytyksiä DDR:ssä ja Saksassa kuin sosialismia sinänsä ja lännen heikkona vastavoimana.

Itäsaksalaisuuteen ei järjestelmänä liitetä monia vahvuuksia, mutta kyynisimmilläänkin teksti välttää shokeeraavuutta. Ja kun sarkasmia on, saa länsi siitä kelpo osan.

Perheen isä, juutalaislapsena Saksasta Lontooseen lähetetty ja Berliiniin palattuaan DDR:n puolue-elimissä parastaan paneva itsensä kiusaaja, on ”varajohtajiin” ja ”varapuoluesihteereihin” heiteltäviin kakkosmiehiin erikoistuneen valtiokoneiston henkilöitymä, pyrkyri ja näennäinen optimisti.

Puolueasemissa yksilöt tekevät tahattomia virheitä. Opiskelija- ja kulttuurielämän kapina-alueilla systeemi saa tarkoituksenmukaiset vastustajansa. Perheen kolme poikaa toimivat taiteilijoina ja kantavat kahden yhteiskuntakäytännön taakkaa kukin kohdallaan varsinaista vapautta suhteessa länteen saavuttamatta ja ”vapautensa” idässä menettäen. Lopulta he juovat itsensä hengiltä.

Minäkertojanainen, perheen tytär, elää Itä-Berliinissä lähellä isää ja yhteydessä veljiin, pääsee vierailuille Unkariin ja länteen, opiskelee latojaksi, laulaa folkia ja työskentelee kustantamossa ja radiossa.

Brasch tarkkailee hänessä eräänlaista ”väliinputoamisesta” aiheutuvaa syyllisyyttä ja hämmennystä. Nainen on itäjärjestelmää kohtaan sekä varovaisen kriittinen että myöntyväinen ja pettyy länsimaiseen elämäntyyliin. Yhtä kaikki hän vaikuttaa hyvin tavalliselta ihmiseltä.

Itä-Saksa murtuu, ja Länsi-Saksa muuraa omat ongelmansa. Valtioiden eri puolet sekoittuvat teoissa ja mielipiteissä.

Elämä seilaa pienen ilon ja ison murheen väliä. Yhteisöjen takana elää toteutumaton aavistus kolmannesta mahdollisuudesta: maan ja ihmisten todellisesta yhteydestä. Kertoja kuvaa kehitystään idän, lännen ja henkilösuhteiden välillä sukkuloivin katsein; yhteiskunnan myllerryksessä mutta läheisten tuottaman merkityksen osoittein.

Kirjasta kasvaa tummalle taustalle koristeeton ja surullisen kaunis kehityskertomus.