Maritta Lintunen - Sydänraja

WSOY 2012. 233 s.

 

Jyväskyläläinen Maritta Lintunen aloitti lyyrikkona, mutta sittemmin hän on julkaissut sekä romaaneja että novelleja, joissa hän on ollut erityisen vahva. Psykologisessa tarkkuudessaan Lintunen liikkuu samoilla linjoilla kuin Outi Alm.

Lintusen uusi romaani Sydänraja on rakenteellisesti vaativa. Siinä on useita minäkertojia, ja siinä liikutaan eri aikatasoissa sota-ajasta vuoteen 2011.

Yksi minäkertojista, keskushenkilöksi nouseva Ronja Aaltonen innostuu sukuperimästään siinä määrin, että muuttaa sukunimensä Sachseksi kunnioittaakseen kannakselaisten sukujuuriensa perintöä. Perheen evakkotaival on alkanut Kanneljärveltä ja päätynyt Kokkolaan. Mutta miten käy, kun nuori tyttö kiinnostuu lähisukulaisensa, sodassa kadonneen miehen lyhyen elämän vaiheista siinä määrin, että alkaa jäljitellä häntä ja hukkaa itsensä menneisyyteen?

 

Ronjan ihailema Otto teki partiomiehenä koukkauksia vihollisen selustaan ja nautti elämisestä veitsenterällä. Mitä tapahtuu, kun vaaran janoaminen tekee arkielämän mahdottomaksi ja kuolemasta tulee viekoitteleva huume, ”tappamisen ja tapetuksi tulemisen kuume”? Näkyykö elämän tarkoitus vasta tähtäimen lävitse?

Ronja menee armeijaan ja hänestä tulee reservin vänrikki. Veriveljeyden tunne ei ole vain sodassa kaatuneen miehen muiston kunnioittamista, vaan sama ääritilojen jano hallitsee Ronjan elämää.

Sota ei siis pääty rauhan tuloon, vaan se jatkuu ihmisen tajunnassa ja muokkaa hänet kätyrikseen. Voiko aikaa keriä taaksepäin? ”Voisinko päästä lähemmäs Ottoa elämällä palan hänen elämäänsä? Saisinko kiinni Oton ajatuksista ja tunteista vaeltamalla aikaa vastavirtaan?” kysyy Ronja.

Näin syntyy kiihkoisänmaallinen naisten joukko, jonka tarkoitus ei ole enempää tai vähempää kuin historian oikominen.

Naisten iskujoukko liittää Sydänrajan Anja Kaurasen Pelon maantieteeseen. Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen viitataan Antti Rokan nimen verran. Koukkauskuvauksissa on samaa jännitettä kuin Esa Anttalan teoksissa.

Kun kiintyy ja kiinnittyy menneeseen, syntyy perspektiiviharha. Ronja hukkaa itsensä samastuessaan Ottoon. Kiihkopatrioottinen naisjoukko korvaa puuttuvat ystävyyssuhteet, mutta vain hetkeksi. Yhteinen asia ja tavoite eivät poista ihmisen sisäistä autiutta.

 

Sydänraja on varoitus monomaanisesta kiihkosta ja yksilön taivuttamisesta sokeaan kuriin sanktioiden avulla. Trillerin aineksia kirjassa on sen verran, ettei juonta ole syytä avata tämän enempää.

Rakenteelliset ratkaisut ovat monine minäkertojineen ja aikaharppauksineen jopa uhkarohkeita, mutta enimmäkseen ne onnistuvat. Silti Venäjän Karjalaan suuntautuvan lähetystyöryhmän raportointi tapahtumista ei välttämättä vie romaania eteenpäin, vaan tämä näkökulma tuntuu itsetarkoitukselliselta.

Missioryhmä on kuvattu karikatyyrimaisesti, vaikka nämä lähetyssaarnaajat ovatkin tekopyhiä ja yksisilmäisyydessään yhtä pelottavia kuin uusisänmaalliset fanaatikot.

Sydänrajassa on myös lyyrisiä tihentymiä. Useimmiten ne ovat melankolian siivittämiä, tuskallisen kirkastuneita lauseita: ”Mikä kaatoi varjon äsken niin kirkkaan kuvion ylle?”

Jonkin verran Lintunen alleviivaa suotta ja avaa merkityksiä turhaan. Esimerkiksi Ronjan nimisymboliikka, Astrid Lindgren -viite, olisi selvä selittämättäkin, samoin Karjalan-matkan autokuskin, puusepän, Jeesus-viitteet.

Sydänraja on tärkeä puheenvuoro niin yhteiskunnallisesti kuin yleisinhimillisesti. Se ei väheksy Karjala-bluesia, mutta se muistuttaa, että on tärkeämpää vaalia eläviä kuin kuolleita. Teoksen lohdullisin piirre onkin siinä, että Ronja kasvaa tähän uskallukseen.

Eija Komu

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.