Marko Haavisto Luojalle rengiksi

Marko Haavisto sai lopullisen sysäyksen muusikonuralle tutustuessaan teini-iässä Rauli Badding Somerjokeen. Haavisto lauloi muun muassa omia ja idolinsa lauluja Badding Rockersissa. Sittemmin musiikillinen pääfoorumi on ollut Marko Haavisto ja Poutahaukat.

Haavisto on yhdistellyt urallaan taitavasti perinnetietoista iskelmää, juurevaa rockausta, rautalankasoundeja ja kantria. Ensimmäinen soololevy on pääosin tutuilla linjoilla. Rautalankakorostukset on tosin korvattu muilla elementeillä. Eniten pääsee esiin kantri. Hannu Pikkaraisen tuottamalla ja sovittamalla levyllä puhallin-, kosketin- ja jousisoittimet nostetaan onnistuneesti suureen rooliin. Yleistunnelmaltaan levy on varsin seesteinen.

Haaviston musiikki sopii tyylillisesti yhtä hyvin teksasilaiseen moderniin saluunaan kuin lappilaiseen lähibaariin. Haaviston baddingmainen ääni tuo oman tenhoavan lisänsä. Tekstit sisältävät romanttista melankoliaa ja suomalaisen miehen arkisia elämänhavaintoja. Niin teksteistä kuin sävelistä vastaa Haavisto itse.

Luojalle rengiksi -levy on tyylikäs jatke Haaviston jo runsaan neljännesvuosisadan kestäneelle uralle.