Marko Niemi &Miia Toivio – Suut

Poesia 2012. 71 s.

Rakkauslyriikka lienee luontorunouden ohella se kirjallisuuden alue, joka on eniten kuormitettu kliseillä ja kielen loputtomalla tyhjäkäynnillä. Silti tuo tunne on kirjoittajalleen subjektiivisesti totta, mutta objektiivisesti ottaen lukijalle usein sietämätöntä. Objektiivisuushan ei tunnetusti kuulu rakastuneen hyveisiin eikä rakkauslyyrikko ole useinkaan selvillä siitä, minkälaisen sentimentaalisen romukuorman hän pistää liikkeelle.

Tämä titanicmainen illuusio johtuu tunteen kaikkivoipaisuudesta, subjektiivisen haltioitumisen ylivertaisuudesta. ”Rakastavat eivät ikävysty toistensa seurassa, koska he puhuvat aina itsestään”, sanotaan Le Rochefoucauldin terävässä aforismissa.

Runoilijoiden Marko Niemen ja Miia Toivion rakkausrunojen kokoelma on luonteeltaan dialoginen. Se koostuu toisiinsa sulautuvista, sisäkkäisiin maailmoihin rakentuvista teksteistä. Tässä mielessä Suut-kokoelma on erään tunneprosessin tiheä kuvaus, yritys hahmottaa rakastuneen puheen rajattomuutta rajallisessa maailmassa kahden subjektin välityksellä.

Minän häivytys toiseen sulautumisen kautta on tärkeä ulottuvuus näiden runojen vuorovaikutteista olemusta. Siinä onnistutaan harvinaisen ehjästi ja kiinteästi. Minän häivytys on ekstaattinen kokemus, kokonaisvaltainen tunne, parhaimmillaan kuin kiellettyä ja harvinaista huumausainetta.

Kokoelmassa muunnellaan ja varioidaan toiseen ihastumisen, rakastumisen kokemusta. Tavoitellaan Eroksen liikkeitä harvinaisen monitasoisesti. Ollaanpa jopa selvillä siitäkin, mistä Kierkegaard puhui. Eros on täällä vain käymässä, salaperäisenä vierailijana, eikä sen reittejä kukaan tunne. Se saattaa olla poissa ennen kuin huomaatkaan. Ja matkustat jälleen yksin niin kaus kuin yötä riittää.

Suut-kokoelman kielessä on sävyä ja rytmiä, joka ulottuu kalevalaisista vaikutteista juicemaiseen iskelmälyriikan tiivistyksiin, saimaharmajamaisesta romantismista aina modernin runon surrealismiin asti. Tämä osoittaa kirjoittajien kunnianhimoa ja kielellistä laaja-alaisuutta. Erityisesti sanonnan rytmin suhteen päästään joskus aivan maagisiin, toisiaan peilaaviin tunnelmiin.

Joskus mukaan tulee Baudelairen spleenin, mielenikävän sävyjä, kun puhutaan ”aavistuksesta absintinvihreää ahdistusta”. Juuri tämänkaltaiset viitteet antavat kokoelmalle syvyyttä ja laajempaa kaikupohjaa: ”...alati vajota alkuun aikakausien/ susi, uusi ukkonen.” Rakastuneet vajoavat ikään kuin kielen ja olemisen arkaaisiin kerrostumiin, ihmiskunnan maagiseen piilotajuntaan.

Suut-kokoelma avaa rakkauden puheelle uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia. Tekijöitä on onniteltava juuri rakkauden puheen monipuolistamisesta merkityksien katoa sairastavassa maailmassa.

Hannu Waarala

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.