Matti Kassila on kuollut –  ohjasi pitkällä urallaan Komisario Palmut ja lähes 30 muuta elokuvaa

Elokuvaohjaaja Matti Kassila on kuollut. Kassila oli kuollessaan 94-vuotias. Hän kuoli torstain ja perjantain välisenä yönä.

Elokuvaohjaajan kuolema vahvistettiin STT:lle Kassilan lähipiiristä.

Kassila syntyi 12.1.1924 Keuruun Haapamäellä. Ennen uraansa ohjaajana hän toimi 1940-luvulla muutaman vuoden näyttelijänä. Esikoiselokuvansa, komedian Isäntä soittaa hanuria, hän ohjasi vuonna 1949.

Kassila aloitti elokuvauransa 1940-luvun lopulla Suomen Filmiteollisuus -yhtiössä. Hänet muistetaan muun muassa Komisario Palmu -filmatisoinneista. Hänet on palkittu esimerkiksi Pro Finlandialla ja elokuvataiteen valtionpalkinnolla.

Kassilan kuolemasta kertoi ensin Iltalehti.

"Ennen muuta komediaohjaaja"

Yhteensä Kassila ohjasi 33 kokoillan elokuvaa vuosina 1949–94. Tunnetuimpiin lukeutuvat Radio tekee murron (1951), Sininen viikko (1954), Elokuu (1956), Komisario Palmun erehdys (1960), Kaasua, komisario Palmu (1961), Päämaja (1970) sekä Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988).

–  Olen mielestäni ennen muuta komediaohjaaja. Komedioistani mieluisin on Hilman päivät. Lisäksi itse arvostan töistäni ehkäpä eniten Sillanpää-elokuvia Elokuuta ja Ihmiselon ihanuutta ja kurjuutta sekä Palmu-filmejä, Kassila sanoi STT:lle 85-vuotishaastattelussaan kymmenisen vuotta sitten.

1950-luvulla elokuvia syntyi yleensä kaksi vuodessa, minkä lisäksi Kassila toimi ohjaajantyönsä ohella ensin Porin teatterin ja sitten Helsingin Kansanteatterin johtajana.

Kassila koki lyhyestä näyttelijänurasta olleen selvästi hyötyä ohjaajan työssä.

–  Ensinnäkin osasin valita juuri oikeat näyttelijät rooleihin. Lisäksi olin aidosti kiinnostunut näyttelijöiden tekemisistä. Joidenkin näyttelijöiden, kuten Tauno Palon, työtä jopa rakastin. Hän todella hallitsi filminäyttelemisen, osasi vetää roolinsa läpi ns. yhden ilmeen metodilla, Kassila kuvaili haastattelussa.

Uusimmat

Kulttuuri

Suomalaiskatsojilta täydet pisteet Islannin viisulle – Suomen juryn mielestä Ruotsi oli paras

Suomen euroviisu sai vain kahdesta maasta yleisöääniä – Virolta 12 pistettä, Islannilta kaksi

Ennakkosuosikkina koko ajan keikkunut Hollannin euroviisuedustaja nappasi voiton – Suomi jäi ensimmäisen semifinaalin viimeiseksi

Yläkaupungin yö -kulttuurifestivaalia päästiin viettämään harvinaisen oivallisessa säässä – katso kuvasarja

Suomen euroviisuedustaja Darude ja Sebastian Rejman nauttivat viisukuplasta – "En sekuntiakaan vaihtaisi pois"

Onko tylsää Yläkaupungin yössä? Soita paikalle hardcore-yhtye Finnjävlar

Neuvostoliiton vankileirien saaristo kosketti kymmeniä miljoonia ihmisiä – karmivimpiin tarinoihin liittyi kannibalismi

Taas Harjulla humisi: Kate Bush -performanssissa nähtiin punamekkoisten tanssijoiden lisäksi myös yksi joulupukki – katso video

Yläkaupungin yö -festivaali on käynnissä — aurinkoinen sää suosii jo 27. kertaa järjestettävää tapahtumaa

Israelin Euroviisuja boikotoiville viisufaneille tarjotaan vaihtoehtoa netissä – Globalvision esitetään samaan aikaan Eurovision laulukilpailun kanssa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.