Matti Rautiainen – Lallin perintö

Jyväskyläläisen Matti Rautiaisen toiminnallinen esikoisdekkari alkaa lupaavasti. Rikostutkija Lassi Lehtiö määrätään tutkimaan Orvietoon Italiaan selvittämään suomalaisopiskelijan murhaa. Johtolangoiksi ilmaantuu historiankirjoituksen koodeja. Murha-ase on kirves.

Jäljet johtavat keskiaikaiseen Pyhän Henrikin legendaan, suomalaisen talonpojan – romaanin nimihenkilön – tekemään piispantappoon saakka. Kulttuurihistoriallisin ja kirjallisin merkein ja siteerauksin mukaan on tarttunut jotain Dan Browniin viittaavaa vihjelukua.

Agenttityyppistä paisuttelua on samaten. Kysymyksessä on rituaalinen sekoilu ja kansakunnan ”kohtalo”, yltiönationalistisen rikosryhmän hourupäinen vimma Suomen pelastamiseksi, ja tavaton, kostoa ja väkivaltaa tihkuva tempo.

Alkuasetelman arvoituksellisuus ja pohdinta valpastuttavat. Sitten ilmenee, että tämä Italian lisäksi suomalaisissa kaupungeissa ja mm. niiden muistomerkeillä pyyhältävän kirvestarinan varsi kadottaa teränsä ja hukkaa iskevyyttä. Henkilökuvista pääosat selkiytyvät ja havainnollistuvat melko sujuvasti, mutta useiden sinänsä oleellisten hahmojen osa viilettää ohi lukijan.

Tapahtumien motivointi jää kesken, lukeminen vaikeutuu, eivätkä vaiheet ja asetelmat noudata sitä selvittämisen logiikkaa, johon lähtötilanteiden otaksuisi johtavan.

Kirjoittaminen olisi varmaankin kaivannut harkintaa rakenteellisen jäsennyksen hyväksi ja henkilökuville tukevampia ääriviivoja ja sisältöä.

Rikosromaanimaisia yllätyksiä riittää, mutta tietokoneiden ja kännyköiden tuottamaa koodiviidakkoa tulviva ruuhka lisää arvoituksellisuutta ylitse vuotavaksi kaivoksi, jonne kirves tipahti. Niin otollinen vaikutin kuin kulttuurihistorian ja hypernykyajan yhdistely voisi olla.

Mukavaa on, että poiketaan kotoisissa paikoissa pikkukaupungeissa, ja että päähenkilöiden keskinäiset repliikit ovat luontevan arkisia. Kysymyksessä on parisuhde, jossa naisen kulttuuritietoisuus täydentää miehen toiminnallista mentaliteettia.

Lassi Lehtiö tuo mieleen jopa vaikka Outsiderin Pekka Lipposen takavuosien seikkailut. Konnia ja kiipeleitä putkahtaa joka luukusta. Tällaisen tarinan punojana Rautiaisella on valmiuksia, jopa kenties hyvään parodiaan.

Kun kertoja on kiinnostunut kulttuurista ja historiasta, kannattaa lankoja – ajatusta ja toimintaa – seuraavassa kirjassa punoa tarkemmin yhteen. Innostusta ei sovi hukata, vaan johtaa uomiinsa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.