Mauno Saari - Haavikko-niminen mies

MAUNO SAARI
Haavikko-niminen mies
Otava 2009. 543 s.
Kirjailija Paavo Haavikon (1931-2008) ainut tytär kuoli 39-vuotiaana. Johanna lähti samana päivänä kuin hänen äitinsä, kirjailija Marja-Liisa Vartio kolmekymmentä vuotta aikaisemmin. "Se oli tiedettävissä", Haavikko kirjoitti muistelmiinsa 17.6.1996.

Mikä oli tiedettävissä, sitä en saanut selville, ennen kuin luin Mauno Saaren kirjan. Johanna alkoholisoitui ja jäi bussin alle. Riidat olivat mahtavia, vaikka isä halusi pitää tytärtään kuin kukkaa kämmenellä. Mutta Saaren kirjassa kukka tarkoittaa rahaa.

Nyt kun lukee toisen kerran Haavikon kuvauksen tyttärensä kuolemasta, jotain on auennut itkuksi asti, suru tai hybris syventynyt. Saaren kirja on kertonut tarpeellisuutensa, ja teos siitä olisi tullut, jos aina ei olisi niin kiire.

Vapautta kohti

Kirjan takia riidat rikkoivat ottopoika Saaren ja Haavikon ainoan pojan Heikin välit, ja molemmat yrittäjät ovat syyllisiä samalla tavalla kuin Haavikko kirjoitti tyttärensä kuoltua: "Syyllisyys on surua ja hybristä, että ihminen voisi niin paljon olla syypää ja vaikuttaa juurikaan toisten ihmisten elämään. Yritin liikaa."

Haavikko kesti yksin yhtä hyvin kuin hänen isänsä yritti. Sen ei pitänyt tarkoittaa yksinäisyyttä vaan itsenäisyyttä, vapautta olla rehellinen. Koko yritys menee, jos valehtelee kerrankin paperille. Näin totta ei voi puhua rahoittajiinsa sidottu kirjailija, ja siksi hän ei ruvennut kirjailijaksi vaan yrittäjäksi. Hän halusi hankkia niin paljon metsää, että saisi hakata paperinsa täyteen Alpinella.

Haavikon tuotannosta Saaren tärkeimpiä lähteitä ovat omaelämäkerralliset teokset Yritys omaksikuvaksi, Vuosien aurinkoiset varjot, Prospero ja Kahden vuoden päiväkirjat, joka loppuu joulukuuhun 1998.

Saari tunsi Haavikon 70-luvulta lähtien, mutta akateemikon viime vuosina hän vaikuttaa ainoalta niistä, jotka Veijo Meren ja Hannu Tarmion tapaan osasivat istua aikansa valtiaan pöydässä.

Esimerkiksi tärkein kamarikriitikko Tuomas Anhava ei ymmärtänyt humalaisen puhelua, ja Haavikko löi luurin kiinni ikuisiksi ajoiksi.

Rakkaus ja viha

Jos Haavikko ei kertonut tyttärensä ryyppäämisestä, niin ei kirjailijakaan ollut alkoholisti vaan viinin suurkuluttaja. Viinin ja salarakkaiden määrä ovat Saaren uutisia, jatkossa dokumentteja, joita Haavikon toisen vaimon Ritva Haavikon kertomus ristivalottaa osuvimmin. Vartion kanssa mentiin naimisiin, Ritvan kanssa naisiin.

Prosperon (1995) valossa jäi käsittämättä, mitä Haavikon naisista ajateltiin. Sukuyhtiö Otavassa kaikki tiesivät Jukka Kemppisen vaimon Marjan ja Haavikon suhteesta, joten sitä ei voinut jättää pois rikkomatta kirjoittajansa periaatetta. Saaren mukaan niin hän kuin Ritva olisivat sensuroineet rakkauden, joka oli tärkeimpiä syitä Haavikon lähtöön Otavasta vuonna 1983.

Prosperon ilmestyttyä Ritva harkitsi avioeroa, mutta ystävät, kuten Pirkko ja Lassi Nummi sekä Irma ja Kai Laitinen, saivat hänet perumaan aikeensa.

Shakespearen Myrskyn Prosperoa selvemmin runoilijaa kuvaa jääräpäinen Kullervo. Haavikon sanamoottorin rytmi, kielen mitta oli se miekka, johon vihansa kanssa räjähtelevä nero väsytti itsensä.

"Pehmeätä sinä pelkäät. Vihaa sinä rakastat", kirjoitti Haavikko Kullervosta, itsestään ja pojastaan. "Voi sinua, poika!", Saari jatkaa säettä ilman kursiivia; tällä työtavalla miehuullisten miesten kirja on koottu. Jään odottamaan muusan kertomusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.