Midnight in Paris

MIDNIGHT IN PARIS

Midnight in Paris on Woody Allenin 41. elokuva ja rakkauden tunnustus Pariisille, joka näyttäytyy pitkälle viedyn nostalgian ja ajattoman hohdon valossa. Pariisi on aina ollut taiteilijoiden Mekka ja sellaisena Allenkin haluaa sen esitellä.

Alussa nähdään tiukasti leikattu kokoelma kuvia Pariisista. Niiden myötä Allen johdattaa katsojansa keskelle Midnight in Paris -elokuvan kiehtovia, kaupungin historiaan liittyviä tapahtumia.

Tarinassa Owen Wilson esittää Hollywoodin tekstinikkaria Gil Penderia, joka saapuu Pariisin yhdessä tulevan morsiamensa Inezin ( Rachel McAdams) ja hänen vanhempiensa ( Kurt Fuller ja Mimi Kennedy) kanssa. Gil on onnistunut kohtalaisesti elokuvakäsikirjoituksissaan, mutta uneksii enemmälti kirjailijan urasta ja kävelyistä sateisessa Pariisissa.

Vaeltaessaan yöllä pitkin Pariisin kujia Gil saapuu katedraalin juurelle juuri kun kello lyö kaksitoista. Auto pysähtyy hänen eteensä ja häntä pyydetään kyytiin.

Näin alkaa Allenin fantasiamatka menneisyyteen ja Gilin kuvitelmien kultaiseen 1920-lukuun, jossa mies liikkuu muun muassa Zelda ( Alison Pill) ja F. Scott Fitzgeraldin ( Tom Hiddleston), Gertrude Steinin ( Kathy Bates), Salvador Dalin ( Adrien Brody), Pablo Picasson ( Marcial Di Fonzo Bo), Ernest Hemingwayn ( Corey Stoll) ja monien muiden kuuluisien taiteilijoiden seurassa. Gil ihastuu Adrianaan ( Marion Cotillard), öisen Pariisin ilolintuun ja Picasson muusaan.

Kokoonpano voi kuulostaa uskomattomalta, mutta mahdollistuu sujuvasti Allenin kehittämässä, illuusioiden täyttämässä todellisuudessa. Öisin toistuvat juhlajaksot muodostavat melkoisen ristiriidan muun amerikkalaisjoukkueen rationaaliselle päiväelämälle, josta Gil alkaa vieraantua totaalisesti. Samalla hän epäilee tulevan avioliittonsa onnistumista.

Woody Allenin fantasiassa on runsaasti romantiikkaa ja nostalgiaa kadotettuun aikaan. Pariisin kultaisten vuosien sävelet soivat Cole Porterin musiikin myötä. Midnight in Paris on Allenin romanttisin elokuva sitten Broadway Danny Rosen (1985) ja Kairon purppuraruusun (1986). Se on myös alleviivaus mielikuvituksen voimalle, jonka avulla kaikki on mahdollista.

Allenin (s. 1935) elokuvaura alkoi komedioilla ja draamalliset väritykset tulivat myöhemmin. Taiteen ja elämän ikuiset kysymykset ovat pohjustaneet hänen teoksiaan. Tässä mielessä Midnight in Paris on kepeämpi ja hennompi luonteeltaan. Se on kaupunkikuva Pariisin synnyttämien muistojen hekumaan.

Allenin kirjavassa elokuvateosten sarjassa Midnight in Paris kuuluu kaikkein helpoimmin lähestyttäviin. Sen häpeämätön nostalgia on tällä kertaa tiiviisti leikattua ja klassisesti ohjattua. Darius Khondjin kuvauksessa on pehmeää lumoa ja oivaltavaa valon käyttöä. Owen Wilson tulkitsee ansiokkaasti pääroolin.

Ohjaus: Woody Allen. Pääosissa: Owen Wilson, Rachel McAdams, Marion Cotillard, Kathy Bates, Adrien Brody, Carla Bruni. Tyylilaji: komedia, romantiikka. S.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.