Mika Kulju - Tornion maihinnousu 1944, Lapin sodan avainoperaatio

MIKA KULJU
Tornion maihinnousu 1944, Lapin sodan avainoperaatio.
Ajatus Kirjat, Gummerus 2009. 254 s.Mika Kuljun, vuonna 1969 syntyneen maisterismiehen, vahvuus Tornion syksyllä 1944 tapahtuneen maihinnousun kuvaajana ja tutkijana on todistajien etsimisen tuottama monipuolisuus ja ihmisäänen erottaminen tykkien jylinästä. Kulju jatkaa sillä paneutuvan ahkeruuden reitillä, joka avautui pari vuotta sitten ilmestyneessä talvisodan Raatteen tien tapahtumien kuvauksessa.

Kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että Kulju on etsinyt myös suomalaisjoukkojen rohkeaa maihinnousua seuranneiden raskaiden taistelujen tietävän saksalaisen todistajan. Hän on Tornion viimeinen saksalainen komendantti, edelleen hyvässä henkisessä iskussa elävä Werner Herbrechtsmeier.

Maihinnousun saksalaisen kertomuksen mukaan suomalaisten sivustahyökkäyksen seurauksena Ala- ja Ylä-Raumon taistelujen aikana syntyneet motit eivät pitäneet. Suuri joukko saarretuiksi joutuneita vuoristojääkäreitä pääsi irtautumaan Torniojoen suiston jokien rantatörmien suojassa. Sadat Itävallan ja eteläisen Saksan nuoret miehet menettivät kuitenkin henkensä ja kalusto jäi kentälle.

Entisiltä aseveljiltä kaapattu saalis luovutettiin nopeasti voittoisan puna-armeijan edustajille. Raskaan rauhan jälkeen Tornion sota helpotti ratkaisevasti sitä poliittista ja sotilaallista painetta, jonka punaisen jättivaltion päälliköt olivat pientä naapuriaan nujertaakseen kehittäneet.

Joku voisi arvioida, että Tornion maihinnousu pelasti Suomen tasavallan suhteellisen itsenäisyyden.

Halstin kertomus

Komennon täysin suojaamattomien maihinnousun kuljetusalusten lähettämisestä Oulun Toppilasta Tornion Röyttään antoi jääkärikenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo. Raatteen sankari ja myöhempi "Jalmari Verinen" pyttyili jatkosodan vaiheissa varsinkin SS-komentajille ja kaiketi maihinnousun uhkarohkeuskin perustui komentajan käsitykseen aseveljien sotilaallisesta suorituskyvystä.

Ensimmäisenä nousi maihin everstiluutnantti Wolf H. Halstin komentama jalkaväkirykmentti 11, jonka riveissä palveli myös operaation korkeimman komentajan poika Ensio Siilasvuo. Saksalaisen äidin poikana syntynyt Halsti oli paitsi kelpo sotilas, myös erinomainen kirjoittaja.

Kulju tunnustaa avoimesti, että Halstin Lapin sodassa -teoksen vahva vaikutus näkyy myös uudessa kirjassa. Kuljun mukaan Halstin kertomus on kuitenkin kanonisoitunut totuudeksi. Virheitä Halstin sujuvassa tekstissä ei ole, mutta kertomus on tekijänsä näkemys ja tietenkin siinä on aukkoja.

Näitä sotaretken reikiä Kulju täyttää nyt ansiokkaasti taisteluraporttien tiedoilla ja lukuisten henkilöhaastattelujen tuottamalla materiaalilla. Taistelun ihmiset, syyt ja seuraukset alkavat selvitä, vaikka mikään sota ei ole logiikkaa vaan kaaosta.

Tutkittavaa riittää

Kuljun teoksessa taistelun seurausten tarkastelu jatkuu nykyiseen aikaan saakka. Vielä hengissä olevien todistajien kertomusten tallentaminen on ansio sinänsä. Näkökulman laajentaminen vastapuolelle tekee uudesta maihinnousuteoksesta suomalaisen sotahistorian kirjoittamisen alueella poikkeuksellisen myönteisen tapauksen.

On sääli, että tarinat ja tiedot katoavat sukupolvien vaihtuessa. Muistan vielä hyvin Matti Haapalan vanhemman kertomuksen ruotsalaisen, sotimisesta kiinnostuneen rajavartijan nenänpään menetyksestä ja teurastamon kellarissa ilmasuojassa olleiden sotureiden julmasti tahriintuneista hahmoista. Näitä juttuja Kuljun kirjassa ei tietenkään ole, mutta paljon muuta muistamisen arvoista on vielä löytynyt ahkeralla tutkimustyöllä.

Lapin sota on jäänyt Suomessa turhan pienelle huomiolle. Tutkittavia aiheita kuitenkin riittäisi. Oliko ammusjunan räjähtäminen Rovaniemen asemapihalla tosiaankin vahinko? Entä suomalaiset loikkarit? Saksalaisten puolelle siirtynyt suomalainen upseeri taisi joutua vuosikymmeniä myöhemmin Odessa-järjestön kostoiskun kohteeksi veneessään Helsingin kauppatorin rannassa. Mutta se onkin jo eri juttu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.