Mikael Brygger: Tuuliatlas (Poesia 2014. 69 s.)

Vaikka kokeellisuus-sana on julistettu runopiireissä pannaan ajat sitten, lienee Mikael Bryggerin kokoelmaa Tuuliatlas yhtä kaikki aiheellista luonnehtia ilmaisultaan kokeilevaksi. Teos kun luotaa aktiivisesti esille uusia sanomisen muotoja, uusia tapoja ymmärtää kielen ja maailman välinen suhde. Kokeellisuutta, jos mikä, väitän.

Kokoelman runoissa ei ole kysymys niinkään maailman esittämisestä kuin luonnon voimien ja liikkeen sekä näiden vaikutuksen sanallistamisesta. Runokieli ei alistu teoksessa lukijan hallintaan, pelkäksi viestin välittäjäksi.

Sana elehtii kirjan sivuilla hiljaisena, hillittynä ja kuulaana. Kieli antaa luonnon (epä)säännönmukaisuuksille mielen, nimeää ja jäsentää. Kieli on teoksen maailmassa kuitenkin vain havainnon rampa apuväline, epäonnistuva yritys kahlita maailma pysähdyksiin, sillä ”täydelliset muodot/ syntyvät tyhjästä”.

Liikkeen ja muodon keskeisyys korostuu runoissa sanallisen ja visuaalisen aineksen rajankäyntinä. Esimerkiksi ristin tai voikukan hahtuvakimpun muotoihin aseteltuja kirjainasetelmia on usein silmäiltävä hyvä tovi, ennen kuin sanojen hahmot alkavat erottua kuvarunon pinnasta.

Silmän hahmotuskyvyn aktivoivien tekstien lisäksi kokoelmassa on kosolti myös perinteisempää säemuotoista ilmaisua edustavaa runoa. Tässäkin yhteydessä Tuuliatlas tuntuu rikkovan toistuvasti omat sääntönsä, teksti on liukasta kuin märkä saippua.

Runon hankaluuteen suhtautuu kuitenkin suopeasti, sillä itsetarkoituksellisen keikaroinnin sijaan kyse on pikemminkin näkökulman ja sanomisen tavan tuoreudesta.

Uusien lukuasentojen omaksuminen vaatii lukijalta tietysti jonkin verran ennakkoluulotonta elastisuutta. Pelkällä runon puhujan tai kielikuvien tarkastelulla ei Bryggerin kyydissä vielä pitkälle pötkitä. Purettavia tasoja teksteissä riittää.

Tuuliatlas hahmottuukin tasapainoisempana ja innostavampana kokoelmana kuin tekijänsä käsitetaiteellisempiin asentoihin paikoin jähmettynyt suomenkielinen esikoinen, Valikoima asteroideja (2010).Runokielellä on nyt enemmän tilaa liikahdella ja liikuttaa siinä sivussa myös lukijaansa.

Ilmavaan kokonaisuuteen kun jää tilaa myös ajatuksen tyhjyydelle: ”hiljaisuus/ kaunein lajike/ päällä taivaan/ alla maan”.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.