Mikko Viljanen - Maan paino

MIKKO VILJANEN
Maan paino
Teos 2009, 281 s.
Mikko Viljanen sai esikoisteoksestaan Todennäkijä viljalti kiitosta ja kehuja. Erityisesti pantiin merkille Viljasen kerronnan luontevuus, lauseen elastisuus ja yllätyksellisyys. Kirjailija ei todellakaan halunnut mennä sieltä, missä aita oli matalin.

Viljasen toinen romaani Maan paino on muodoltaan ja sisällöltään sekin hyvin vaativa ja haastava teos. Romaanin keskushenkilö Oleg Onetskin on venäläisen vakooja-humanistin poika, joka on teini-iässä asunut vähän aikaa Helsingissä. Sitten Olegin isä joutuu muuttamaan takaisin Neuvostoliittoon, jossa eletään hajoamisen ja kaaoksen aikaa. Oleg joutuu vastentahtoisesti lähtemään kotimaahansa, ja hän jää kaipaamaan teini-ihastustaan Almaa, suomalaista diplomaatin tytärtä.

Kotimaassaan yhteiskunnallisen kaaoksen ja arvotyhjiön keskellä Olegista on tulossa kovaa kyytiä pikkurikollinen ystävänsä Andrein johdatuksella. Oleg lähtee pakoon asevelvollisuutta Suomeen ja kohtaa jälleen Alman, joka on joutunut mielisairaalaan.

Alma sairastuu, koska on tyytämätön ruumiilliseen olemukseensa niin kuin "ruma ankanpoikanen". Toisaalla Venäjällä Oleg on rakastunut Dariaan, joka niinikään muuttaa Suomeen onneaan etsimään. Hänen kohtalonaan on venäläisenä Suomessa joutua epämääräisiin piireihin, "keikkatyöläiseksi" sanan laajassa merkityksessä.

Lapsuuden impressiot

Viljanen on laittanut romaaniinsa viitteellisen vakoiluteeman, jonka merkitys kokonaisuuden kannalta on kuitenkin toissijainen, alisteinen tarinan ihmissuhdekuvaukselle.

Muutamat sivuhenkilöt jäävät tässä yhteydessä hyvin kliseemäisen luonnoksen asteelle eivätkä kasva riittävän itsenäisiksi hahmoiksi. Tämäkin johtuu osittain eräänlaisesta romaanin juonikerronnan ylivallasta suhteessa elämänkuvan keskeiseen tematiikkaan - identiteetin, kohtalon ja postmodernin irrallisuuden aihelmiin. Kuten Olegin äiti asian osuvasti ilmaisee viitaten koko romaanin keskeiseen teemaan: "Ei ihminen voi muuttaa sitä mihin hän syntyy."

Maan paino on kiinnostava romaani ihmisistä, jotka yrittävät taistella oman minuutensa puolesta. Usein tuon minuuden vahvimmat elämykset, tukipuut, ovat vain varjonkaltaisia impressioita lapsuudesta.

Viljanen on taitava naistenkuvaaja. Sigmund Freudin hengessä Viljasen naiskuvassa seksuaalisuudella on heti suhteen alusta lähtien "kertomuksellinen muoto". Ja nainen haluaa saada aina tuon kertomuksen valmiiksi epäloogisuuksista huolimatta.

Juonen konstikkuuden ja moniaineksisuuden vuoksi Maan painon kerronta välillä tukkeutuu ja osin hajoaakin irrallisiksi impressioiksi ja katkelmiksi.

Onnistuneen rakkausteeman ja intuitiivisen kaipuun kuvauksen kuulautta kuormittaa välillä motiivien ja eri aihelmien runsaudenpula, tarinan keskittämisen irrallisuus ja jopa rakenteen vähittäinen hajoaminen.

Tyylillisesti Viljanen kykenee parhaimmillaan ilmavaan, selkeään ja harvinaisella tavalla viettelevään kerrontaan. Välillä kaikessa viittauksellisuudessaan elokuvaan ja kirjallisuuteen ankkuroituva kerronta tapailee filosofisia sävyjä.

Vaarana voi olla se, että itse romaanin kerronta, sen varsinainen ihmiskuvaus, joutuu alistetuksi ajatuksen "syvämietteisyydelle". Ja näinhän ei pidä olla, kaiken materiaalin pitäisi muuttua "romaanimaisuudeksi", vaikuttavaksi kaunokirjalliseksi elämänkuvaksi.