Miljoonasade: Sähköinen Rouva Maa

Miljoonasade

Sähköinen Rouva Maa

Sateen Ääni

Arvio: 3/5

Miljoonasateen palaamisesta keikkalavojen kautta levytysstudioon kuulutettiin vuonna 2014. Uutinen oli yhtyeen lukuisille faneille mieluisa ja kaiken kaikkiaan positiivissävytteinen: onhan yhtye Suomessa varsin tunnettu tarttuvista, lähes ikonisista popsävelmistään ja kertakaikkisen kekseliäistä sanoituksistaan, jotka kestävät aikaa ja saavat soittokertoja radioaalloilla edelleen.

Paluu ei ole tapahtunut vähin äänin: yhtye haki vauhtia uuteen nousuun mielipiteet jakavasta YLE:n We Want More -ohjelmasta, joka saattoikin yhtyeen entistä kiinnostavampaan valoon monien silmissä.

Ohjelmaan lähtemisessä on riskinsä, ja toisinaan sillä on hintansa.

Miljoonasateen kohdalla hinta oli menettää kosketinsoittaja, hittinikkari ja alkuperäisjäsen Olli Heikkinen yhtyeen miehistöstä. Tämä ei kuitenkaan koitunut yhtyeen kohtaloksi: uusi kosketinsoittaja löytyi, ja uunituore ja odotettu levy on pullollaan takuuvarmaa Miljoonasadetta. Kuin mikään ei olisi muuttunut.

Mutta kuitenkin on. Sähköinen Rouva Maa on yhtyeen kolmastoista studiolevy, jonka soundimaailma on vahvaa ja varttunutta, laulaja Heikki Salon rosoisen lämmin ääni hellii ja puhuttelee kuulijaa vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Se, mikä ennen kaikkea on erilaista, ovat sanoitukset ja yhtyeen rock-habituksen muuttuminen aikamiehen seesteisyydeksi.

Sanoittajana merkittävää huomiota ja palkintoja saanut Salo on temaattisessa risteyskohdassa. Levy käsittelee hitaasti saapuvaa vanhuutta sekä ennen kaikkea taakse jäävää nuoruutta. Sanoituksissa kaivataan, muistellaan, eletään ja rakastetaan haikeasti ja herkästi. Tunteikkuutta albumilta ei puutu.

Miljoonasateen valttikorttina toiminut musiikin pitäminen yksinkertaisen koukuttavana, sanoitusten monimerkityksellisenä verbaaliakrobatiana ei kuitenkaan petä tälläkään kertaa.

Selvästi kypsyneemmälle kuulijakunnalle suunnattu levy ilahduttaa universaaleja tuntemuksia käsittelevillä oivalluksilla, kuten yö on liian lyhyt / kun kaksin nukutaan / liian pitkä yö on / kun valvoo surujaan.

Vastaavaan sanoiksi pukemiseen verrattuna tuntuu absurdilta laulaa pienistä rinnoista, kuten kappaleessa Intianpuuvillaa tai ES-energiajuomasta, kuten nimikkokappaleessa Sähköinen Rouva Maa. Tämänkaltaiset lyriikat tuntuvat vaivaannuttavilta ja herättävät kysymään, mikä niiden keskeisin viesti kuulijalle on, ajan hermolla oleminenko?

Myös avausraita Rokkarin luu saa uhmakkuudessaan Salon kuulostamaan melkein Pate Mustajärveltä, eikä se tässä kontekstissa ole kohteliaisuus. Rakkautta, ihmiskohtaloita ja inhimillisyyttä käsittelevänä sanoittajana on vaikea saada Salo sopimaan rokkikukon saappaisiin, joihin joutuu vain pullistelemalla muskeleita.

Sähköinen Rouva Maa on albumi, joka Miljoonasateen oli tehtävä. Se on tunteiden purkamista, niiden käsittelyä ja muistutus suomalaiselle popkansalle: täältä pesee edelleen.

Levy on harmiton ja helppo, muttei Miljoonasadetta parhaimmillaan. Tämähän on luonnollista: helppo sanoa, että teepäs yli 20 vuoden jälkeen uudelleen Lelukaupan häät, kenties paras suomalainen popkappale.

Sähköinen Rouva Maa tarjoaa suuria tunteita, muttei pesunkestäviä hittejä. Se on hittejä tehtailleelle yhtyeelle suuri menetys, muttei maailmanloppu: uusi alku on edessä.

Olisi valehtelua väittää Miljoonasateen uppoavan valtavirran vuolaisiin vesiin kaupallisten tähdenlentojen kera. Yhtyeen asema suomalaisella poptaivaalla on kaikesta huolimatta niin vankka, että julkaisevatpa he vielä millaisen levyn tahansa, se ei horjuta heitä. Kenet heidän ylipäätään enää pitäisi vakuuttaa? Vastaavasta suosiosta useimmat suomalaiset yhtyeet saavat 2010-luvulla vain haaveilla.