Minä ja Ville Ahonen – Mia

Minä ja Ville Ahosen kaksi vuotta sitten ilmestynyt debyyttialbumi oli täyden viiden pisteen levy. Bändin nimeä kantanut albumi taisi olla lähinnä pääjehu Ville Ahosen hengentuotos. Muutaman vuoden aikana Minä ja Ville Ahosesta on kasvanut oikea bändi, vaikka laulaja pääpäsmärinä edelleen hääriikin. Mia kuulostaa edeltäjäänsä enemmän bändilevyltä. Ensikuuntelulla Ahosen taiderock vaikuttaa aiempaa simppelimmältä, mutta lähempi tarkastelu osoittaa levyn olevan harvinaisen hankalasti avautuvaa materiaalia.

Jos edellisen levyn teema oli kuolema, niin Mia taitaa kertoa eroamisesta. Ahosen yhdessä Jussi Moilan kanssa tekemät tekstit ovat suurimman osan ajasta nerokkaita, välillä kömpelöitä ja hetkittäin nerokkaan kömpelöitä. Surumieliset ja välillä jopa väkivaltaiset lyriikat on tarkoitettu laulettavaksi, ei luettavaksi. Merkityksen sille mitä lauletaan, luo se miten lauletaan. Ahosen usein falsettiin karkaava tulkinta, biisien sovitusten dynamiikka ja tekstien surumielisyyden takana väijyvä toivonpilkahdus kauniiden sävellysten muodossa tekevät myös Miasta täysien tähtien levyn.