Musica-kuoro: Ikirunoja-levyn julkistamiskonsertti (Aalto-salissa 1. 11. 2014)

Kolme Jyväskylään liittyvää, kansainvälisesti tunnettua ja monien mielessä jopa tyylimääritteeksi muotoutunutta instituutiota kohtasi pyhäinpäivän iltapäivässä, kun Alvar Aallon sali oli puitteina säveltäjä-kuoronjohtaja Pekka Kostiaisen ja Musica-kuoron konsertille. Kostiainen conducts Kostiainen -sarjan osa 8, itämerensuomalaiseen kansanperinteeseen keskittynyt ja säveltäjän 70-vuotisjuhlintaan liittynyt levy Ikirunoja sai julkistuksensa.

Samalla nimellä esitetty konsertti keräsi yleisöön kuorolaulun ystäviä, mukana suuri määrä entisiä musicalaisia eri puolilta Suomea. Vuosilta 1972–2000 peräisin olevalla ohjelmistolla oli siis erityistä kosketuspintaa.

Nuoruus, välittömyys, rentous, tarkkuus, puhtaus – siinä laatusanoja, jotka on liitetty Musicaan sen 1977 alkaneen toiminnan alusta saakka. Aalto-salin akustiikka oli osunut valinta kuoron hyveiden esiin tuomiseen. Kostiainen loi juonnoillaan kotoisen tunnelman, ja kuoron esiintymisvarmuutta, sointia, stemmojen tasapainoa ja soolo-osuuksien sävyvalintaa kelpasi kuunnella niin haikeissa ja humoristisissa kansanlaulusovituksissa kuin runoteksteihin laadituissa sävellyksissäkin.

Minja Niirasen vuosikausien työ äänenmuodostuksen parissa ja Pekka Kostiaisen vaateet ääntämyksen suhteen kuuluivat erinomaisena artikulaationa ja osana kuoroinstrumentin rytmistä tarkkuutta. Latinaa, suomea ja englantia hyödyntävä The Cold Told a Tale (Vilu mulle virttä virkkoi) ja latinankielisen Kalevalan runoon sävelletty Avis aquila de Lappis (Lenti lintunen Lapista) toteutuivat kaikin puolin hienolla tavalla.

Yleisön puolesta reilun tunnin kokonaisuus olisi voitu viedä hyvinkin läpi yhtenäisenä, mutta Kostiainen perusteli tauon laulajien vetreytyksellä. Kuulijoiden suunnalla väliaika täyttyi halailuista ja iloisesta rupattelusta.

Kuoro ei paussin jälkeen löytänyt heti sointuvakautta. Se oli harmi, sillä Kostiaisen inkeriläisten häälaulujen tekstiin säveltämä neliosainen Morsiota ootellessa II oli tyyliviittauksineen yksi konsertin kiinnostavimpia teoksia. Ennen väliaikaa kuultu Morsiota ootellessa I oli ollut orkestraalisuudessaan ja erityisasettelussaan erityisen onnistunut ja haasteellisissakin soinnuissaan hienostuneen tarkka.

Tarkkuus palautui ja siitä saatiin nauttia konsertin loppuun saakka. Kostiaisen Kalevala-tekstiin säveltämä, suomalaisen kuorolaulun kerrostumia semmarityyliä myöten valaissut Sampo-sarja oli rento päätös.

Ylimääräisinä kuullut Veret tuli mun silimihini ja tsekkiläinen kansansävelmä Ó, h?ebí?ku zahradnický Musican alkuajoilta tehosivat soinnilla ja nostalgialla.