Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja – Tua Forsström

TUA FORSSTRÖM Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja Suom. Caj Westerberg. Teos 2008. 58 s.

Vaikka etsisin, en löytäisi tästä paraikaisesta ajasta yhtälailla kiintoisaa runoilijaa kuin on suomenruotsalainen Tua Forsström, 61. Tänään julkaistu kokoelma Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja on hänen omaäänisintä lyriikkaansa.

Caj Westerbergin käännös kattaa lyyrisen sarjan Mineralen (2003) sekä kokoelman Sånger (2006). Runoissa ollaan löytöretkeilijänä unissa ja lapsuudessa, näyissä ja luonnossa.

Forsström on sanonut, että runous on hänelle "heikentyneen kontrollin mielentila, jonkinlainen tartunta, mykkyys, joka parhaassa tapauksessa tuo mukanaan toisen kielen". Aiemmista, lähes yhtenäisistä ja pitkistä kertomuksista, muunnelmista ja rytmittelyistä, on siirrytty niukkaan mutta tiukkaan minimalismiin. Tosin varsin arkinen aiheisto on kiitettävästi tallella.

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saaneessa kokoelmassa Hevosten parissa vietetyn yön jälkeen (Efter att ha tillbringat en natt bland hästar, suom. 1998) Forsströmin keskustelujen kumppanina oli elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski. Monesti hän on tukeutunut muun muassa Platoniin, Egon Friedelliin, Ludwig Wittgensteiniin, Hermann Hesseen ja Friedrich Nietzscheen. Tuoreimmassa suomennoksessa on keskeisiä sitaatteja Gunnar Ekelöfiltä.

Runo pysyy liikkeessä

Forsströmin runot eivät sulkeudu eivätkä pääty. Niiden ikään kuin lukituissa rakenteissa virtaavat liikkeet ja tuntemukset vuorottelevat pysähtymättä. Teoksessa on vivahteikkuutta: tapahtumista kuviin, rytmeihin ja intiimiin puheisiin. Pinnanalaisissa jännitteissä piisaa arvoituksellisuutta, mutta myös ristiriitaisuuksia, temaattista tasapainoa ja kiehtovaa harmoniaa.

Onko kyse "poissaolevasta läsnäolosta", kuten on todettu? Ehkä, ja juuri näin Forsströmin viitoittamat olennaisuudet toteutuvat parhaiten, joko paradokseina tai selkeästi ilmaistuna jokapäiväisyytenä.

Kirjassa välittyvät ihmisten pienet elämäntilanteet, myötämielisesti ja vastaansanomattoman täydellisesti. Arkisuus pitäytyy kaikesta salamyhkäisyydestä huolimatta realismissa. Mutta silti lukija kokee elävänsä henkistyneessä maailmassa, iloissa ja murheissa, unohtamatta uneksintaa, tuntemattomia asioita tai kaipausta: "Tiedän että olet aika lähellä tässä jossakin ja hohde pimeässä".

Toisessa osastossa Lauluja Forsström on melodinen, väljemmin motivoitunut lyyrikko, irrallistaja ja assiosiaatioille sijaa antava elämän ja kuolemankin tutkailija.

Eräässä radiohaastattelussa hän kertoi, että jos olisi saanut valita, hän olisi halunnut säveltäjäksi, mutta "lahjakkuus ei riittänyt". Kuitenkin runoissaan hän on melko lähellä musiikkia. Sen tähden rytmi on tärkeintä, ja vasta sen jälkeen tulevat kielen tekniset ja kuvalliset elementit.

Forsströmin mukaan elämä "käsittelee" meitä jokaista niin kuin tahtoo eikä mitään voi järjestellä rationaalisesti. Kuitenkin hän muistuttaa jatkuvasta muutoksesta, ihmisläheisemmän ajattelun välttämättömyydestä.

JORMA HEINONEN

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.