Muuan mies - Tyhjyydestä tullaan

MUUAN MIES Tyhjyydestä tullaan

Helmi-levyt Jyväskyläläisen Muuan miehen debyyttiä on odotettu jo ties kuinka kauan, ja nyt se on viimeinkin ulkona. Kärsivällisyys kannatti, sillä kyseessä on varsin mainio levy.

Viisihenkinen Muuan mies henkilöityy Ismo Puhakkaan, jonka käsialaa albumin materiaali muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta on. Hän naittaa musiikissaan runoutta takavuosien rillumarein ja keskikaljajatsin kanssa.

Laulut ovat elämänmakuisia, ja niissä on sopivasti huumoria.

Jo muutama kuukausi sitten singlellä ilmestyneet Hummaus ja Helsinkiin ovat levyn railakkaimmat "hitit", mutta mukaan mahtuu myös toisenlaista tunnelmointia. Federico Garcia Lorcan tekstiin perustuva Tie sisältää nipun Ennio Morriconen maneereja, kun taas Piippu on jonkinlaista psykedeelistä bossanovaa.

Tyhjyydestä tullaan on kaikessa linjattomuudessaan hämmentävän yhtenäinen kokonaisuus. Levyltä huokuu maanläheinen punk-asenne, joka tuo siihen hyvän aromin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.