Nämä ovat vuoden parhaat levyt

Keskisuomalaisen musiikkikriitikot listasivat suosikkinsa vuoden 2014 levysadosta. Jokainen kriitikko nimesi kolme kotimaista ja yhden ulkomaisen levyn.

Katso alta, mitkä levyt listalle päätyivät:

Juho Hämäläinen:

Stam1na: SLK

Ei voi mitään: mitä tulee suomenkieliseen metalliin, ei ole Stam1nan ylittänyttä. Mukavuusalueellaankin mellastaessaan, kuten nyt, jälki on kansainvälisesti mitatenkin tyrmäkkää.

Tundramatiks: Ajo

Joskus etno-YUP:ksikin kutsuttu Tundramatiks nousee viimeistään tällä levyllä siivilleen. Ajo tarjoaa yhtä aikaa Sielun Veljet -henkistä nykivää rockia, slaavilaisia sävyjä, puhallinbändisoundia ja ties mitä. Kerta kaikkiaan ihastuttavaa musiikkia!

FM2000: Carina II

Laulajanvaihdoksesta kunnialla selvinneen pieksämäkeläis-jyväskyläläisen rymistelyryhmän teemalevy sekoilun ytimestä tarjoaa ajoittaisilla balkansävyillä maustettua isokätistä sähikäisrockia.

Mastodon: Once More ’Round The Sun

Mastodon yhdistää raskaan runttauksen, progressiivisen rockin suuntaan kumartavan sävellyksellisen ja soitannollisen virtuositeetin ja kruunaa kaiken tarttuvilla melodioilla. Once More ’Round The Sun on vuoden tyylikkäin ja sävykkäin metallialbumi.

Rauli Karjalainen:

Lauri Ainala & Kalle Hamm: Immigrant Garden

Kalle Hamm äänitti kasvien värähtelyä ja Paavoharjusta tuttu Lauri Ainala käsitteli äänistä hämyisää ambienttia ja dronea. Huumaava konsepti ja upottava lopputulos.

Jukka Nousiainen: Huonoa seuraa

Jukka Nousiaisen melodiantaju on pistämätön. Tuhnuinen kasettiestetiikka takaa aidon fiiliksen.

Panssarijuna: Lihaperunasoselaatikkoportaat

Panssarijuna jauhaa traumabluesiaan ilon ja hulluuden kautta. Ärsyttävän hyvän mielen levy.

Swans: To Be Kind

Kokeellisen rockin veteraaniyhtye Swans ei ole väsähtänyt retroaktiksi. 60-vuotias Michael Gira piskaa ryhmästään irti 2010-luvun virkeintä kitaramusiikkia.

Jemo Kettunen:

Räjäyttäjät: Rock ’n’ Roll Painajainen

Räjäyttäjissä on munat paljaana -mentaliteettia, mikä on räkämusiikin ydinmehua. Jostain syystä se ei ole onnistunut kollegoilta pariin vuosikymmeneen.

Pepe Willberg: Pepe & Saimaa

Aivan vastakkaista kenttää kuin Räjäyttäjät: sliipattua Beach Boys -orkestraatiota ja mahtipontisia pop-haikailua. Myös frakki ja mirri toimii kevyessä musiikissa, kun toteutus on näin häpeilemätöntä.

Gaspard Oil: She Came From Planet Earth!

Jokin konventio kuiskutteli korvaan, että omasta levystä tykkääminen olisi jotenkin dorkaa. Mutta totuus ei pala tulessakaan: mikä muusikko se on, joka ei tee omaa lempimusiikkiaan? Musiikillisesti sieltä kahden edellisen keskeltä, kokeilevaa ja ihan keksittyä poppia.

Scott Walker & Sunn O))): Soused

Olin loppumetreille siinä uskossa, että vuosi 2014 otti musiikillisesti ulkomailla pahasti pataan edellisvuodelta, mutta antoi se Sousedin. Walkerin ja Sunn O))):n uutuus on oudointa ja ristiriitaisinta rytmimusiikkia pitkään aikaan, kuin Olavi Virta tekemässä noisea. Esteettisesti aika paha nakki.

Heikki Kivelä:

Khid X RPK: Ei

DJ Kridlokkina ja Khidinä tunnetun räppärin tämänvuotisista loistojulkaisuista Ei on se synkempi yksinpuhelu, joka jättää voimakkaan jäljen kylmällä kielteisyydellään.

Joona Toivanen: Polarities

Pianon sointimaailmaa soololevyllään luotaavan Joona Toivasen kauniit ja kompaktit sävellykset ovat kiireettömämpien kuunteluhetkien ykkösvalintoja. Albumilla puhuttelee paljon etenkin se, mikä jää soittamatta.

Reino Nordin: Bongo Rock

Bongo Rockin lempeä käyskentely supisuomalaisen ja jamaikalaisen musiikkiperinteen välimaastossa tapahtuu häkellyttävän täydellisessä uuden ja vanhan tasapainossa. Tosi monella sydämellä koristeltuna.

Valerio Tricoli: Miseri Lares

Italialaisen Valerio Tricolin monikerroksellinen äänitaideteos on inspiroivin tapaus kokeellisen musiikin saralla todella pitkään aikaan. Albumi onnistuu kuulostamaan osapuilleen samalta, kuin miltä rakeinen mustavalkokuva kummituksesta näyttää.

Aki Lehti:

Eri esittäjiä: Nyt Kolisee!

J. Karjalaisen menestyslevystä Et ole yksin muokatulla rap-albumilla eri genret ja kulttuurit kohtaavat täydessä sovussa ja luovat jotain uutta. Tällaista projektia ei ole Suomessa aiemmin tehty. Nyt kolisee on parasta tämän vuoden puolella tehtyä suomalaista hip hopia.

Night Lives: Shadow of a Man

Harmillisen vähäiselle huomiolle jäänyt Shadow of a Man on upean vihaista hc-punkkia, jossa kuuluu rähinän lisäksi myös tummaa kauneutta. Seuraavasta levystä Night Lives voisi ottaa vähän isomman painoksen. Shadow of a Manin sai kantaa kotiinsa vain 300 onnekasta.

Pepe Willberg: Pepe & Saimaa

Pepe & Saimaa on mestariteos, josta tulee hyvälle tuulelle. Kuulija saa olla melkoisen kyyninen tapaus, jos ei tämän jälkeen rakasta maailmaa ainakin hetken verran vähän enemmän.

SOHN: Tremors

Konemuusikko Christopher Taylor hylkäsi kokonaan Trouble Over Tokyo -projektinsa, katosi maan alle ja palasi SOHNina. Tremors-levy on omaperäinen, moderneilla konesoundeilla tehty teos, jonka biisit voisi esittää singer-songwriter-perinnettä kunnioittaen myös akustisella kitaralla.

Anniina Meronen:

Kerkko Koskinen Kollektiivi: 2

Kollektiivin toinen levy soi edellistä rouheampana, mutta dramaattinen hienostuneisuus on säilynyt. Mahtipontinen musiikillinen ilotulitus on vuoden vahvimpia taidonnäytteitä.

Aino Venna: Tin Roof

Tin Roof on pienien vivahteiden täyteinen tumma sukellus nostalgiaan. Aino Vennan ääntä, omaehtoisuutta ja musiikillista tyylitajua ei voi olla fanittamatta.

Tundramatiks: Ajo

Lokeroja kaihtavan slaavipunk-poppoon kruisailu henkii hippiaatoksia. Tundramatiksin vauhti ei hiljene. Ja ne torvisoittimet, ah ja voih!

Melech Mechaya: Strange People

Hulvatonta klezmer-sekoilua, jossa on haikea pohjasävy. Portugalilainen yhtye hauskuutti kesällä Jyväskylässä ja voitti puolelleen.

Kaisa Murtoniemi:

Iisa: Iisa

Regina-yhtye alkaa tuntua kaukaiselta muistolta laulaja Iisa Pykärin soolodebyytin jälkeen. Iisan rauhallinen elektroninen poppi on tarinallista ja maalailevaa, välillä varovaisen riehakastakin, mutta koko ajan helposti samaistuttavaa. Laulaja-lauluntekijän persoonallisesta äänestä ei voi erehtyä. Se on yhtä ärsyttävän ihana kuin aina ennenkin.

Mantaray: Mantaray

Jyväskyläläisen uraansa vasta aloittelevan yhtyeen EP ei ole mikään demo vaan kypsä ja kunnianhimoinen kokonaisuus. Mantarayn kevyt indierokki viettelee kuulijan unenomaisuudellaan ja saa aikaan vilpittömiä kylmiä väreitä. Viiden kappaleen julkaisu asettaa odotukset tulevaisuuden suhteen korkealle.

Pepe Willberg: Pepe & Saimaa

Pepe & Saimaa on sekä nostalginen että raikas. Jokainen kappale on oma teoksensa, joka voi viedä yllättäviin suuntiin ja genreihin. Ison kokonaisuuden tunnelma äityy välillä jopa mahtipontiseksi. Edes suuri orkesteri ja kuoro eivät vie huomiota itse solistilta, jonka laulu ei haparoi edes korkeimpien sävelten kohdalla.

MØ: No Mythologies to Follow

Tanskalaisen MØn eli Karen Marie Ørstedin esikoisalbumi on tumma ja kova. Vahvat elektroniset biitit ottavat melodiaa suuremman vastuun levyn kannattelemisessa, ja siinä onkin sen viehkeys. Levyn vetovoima perustuu vahvasti myös artistin itsevarmaan ja kumartelemattomaan asenteeseen.

Vesa Rantama:

Jukka Nousiainen: Huonoa seuraa

Nousiainen kasettinauhureineen keksii suomirockin uudelleen. Kyse on tarttuvista kappaleista, aidosta meiningistä ja oudoista käänteistä. Amatööriasenteesta ja vankkumattomasta ammattitaidosta.

Kairon; IRSE!: Ujubasajuba

Tämä vain netissä julkaistu omakustanne ansaitsee rutkasti enemmän huomiota. Oudosti nimetty seinäjokelaisyhtye jyrää tinkimätöntä psykedeliarockia isolla äänellä ja meiningillä. Kaikki My Bloody Valentinen ystävät, tarkistakaa!

Pepe Willberg: Pepe & Saimaa

Kerrankin iso tuotanto tuntuu täysin perustellulta. Kappaleet, tulkinnat ja sovitukset ovat kaikki ykkösluokkaa. Vaikka mukana on rutkasti nostalgiaa, Pepe asettuu aika-avaruudessa aivan omiin sfääreihinsä.

Sun Kil Moon: Benji

Mark Kozelek kirjoittaa sellaisia lauluja, joita kukaan muu ei. Mutkikkaiden näppäilykuvioidensa päälle hän taikoo omaelämäkerrallisia tarinoita, jotka resonoivat syvällä. 47-vuotias melankolinen setä on nyt uransa huipulla.

Pentti Ronkanen:

Jukka Gustavson & Hoedown: Mountain Information

Laulunlaatija, kultakurkku, urkuvelho Jukka Gustavson elää yhtä parhaista luomiskausistaan. Americanansa täydellisesti sisäistäneen Hoedownin kanssa tehty levy kasvaa Gustavsonin 60- ja 70-lukulaisista juurista ajattomuuteen.

Mikko Hassinen: Elektro GT

Jo Lauri Porra ja Timo Kämäräinen samassa bändissä saattavat järkyttää lopullisesti heikon mielen, mutta kun tässä nokitetaan vielä Kalevi Louhivuorellakin! Rumpali Mikko Hassisen johtama ryhmä takoo päivän tuoreinta jazzin, rockin ja funkin sekoitusta.

Jarmo Saari Republic: Jarmo Saari Republic

Republic-yhtyeessä on vain multi-instrumentalisti ja sähkövelho Jarmo Saari sekä kolme rumpalia: Abdissa Assefa, Olavi Louhivuori ja Sami Kuoppamäki. Pienellä porukalla rakennetaan suurta ja tehokasta kun mielikuvituksellinen proge ja tribaaligroove yllyttävät toisiaan.

Louis Sclavis: Silk and Salt Melodies

Ranskalainen klarinetisti Louis Sclavis vaeltaa kamarimusiikin, jazz-improvisaation ja etnomusiikkien rajamaastoissa. Tällä kertaa iranilainen lyömäsoittaja Keyvan Chemirani auttaa hienoa pikkuyhtyettä silkkitien tunnelmiin.

Mikko Siltanen:

Panssarijuna: Lihaperunasoselaatikkoportaat

Traumabluesin nimeen vannovan kvartetin kakkosalbumi on ylivoimaisesti vuoden paras kotimainen tuotos, otsikkoaan myöten. Panssarijuna muovaa juurimusiikista jotakin sellaista, mitä Suomessa ei ole ennen kuultu.

Plain Ride: Skeleton Kites

Laulaja-kitaristi Janne Westerlundin johtama yhtye ei petä vieläkään. Skeleton Kitesiltä löytyy yksi vuoden kotimaisista biiseistä eli Suuri vesi.

Can Can Heads: Butter Life

Pohjanmaan kokeellisimman rock-yhtyeen ensimmäinen kokopitkä ilmestyi viimeinkin, noin kaksikymmentä vuotta bändin perustamisen jälkeen.

Scott Walker & Sunn O))): Soused

Vuoden kiinnostavin yhteistyöprojekti syntyi, kun 60-luvulla sinfonisen popin parissa uransa aloittanut teatraalinen laulaja ja kovaääninen doom-drone-yhtye löivät hynttyyt yhteen. Tummaa ja hitaasti eteenpäin vyöryvää äänimassaa ei pysäytä mikään.