Näyttely-arvio: Ikuisesti ohimenevää

Ville Mäkikoskelan näyttelyssä esillä on muun muassa spektroliitista tehty autonrengas ja marmorista tehty pahvilaatikko

Ville Mäkikoskela

Veistoksia sarjasta Kaupunkikuvia

Galleria Beckerissä 29.3.2017 saakka.

Ville Mäkikoskela aloittaa näyttelynsä vahvalla eleellä. Itkuvirsi-teoksen harmaassa graniitissa lukee valuvin kirjaimin LOL. Kaksiulotteinen veistos on kuin kiveen talletettu valokuva vastamaalatusta graffitista.

LOL viittaa nauramiseen, mutta kirjaimet valuvat kuin kyynelet graniitin poskille. Yksinkertaiseen oivallukseen kiertyy koko nettikirjoittamisen maailma. Miten usein kasvoton, sanoilla ja hymynaamoilla viestitetty nauru on ilkeää? Tai kuinka moni ei oikeastaan naura ollenkaan, vaikka haluaa antaa sellaisen käsityksen?

Heti eteisessä on siis selvää, että näyttelyssä nopeasti muuttuva nykyhetki kohtaa kuvanveiston ajattomuuden. Kivi materiaalina korostaa tätä ohimenevän ja pysyvän ristiriitaa. Taiteilija poimii aiheensa ympäriltään ja nostaa ne uuteen arvoon.

Arvonnousun Mäkikoskelan käsittelyssä kokevat esimerkiksi autonrengas, pureskeltu purkka ja pahvilaatikko. Marmorinen pahvilaatikko on kevyen ja halvan esikuvansa vastakohta. Tuuli ei kivilaatikkoon tartu, eikä sitä voi käyttää minkään kantamiseen. Siitä on tullut arvokas pelkkänä katsottavana muotona.

Parhaimmillaan taiteilija löytää muodon ja sisällön yhdistelmiä, joista avautuu kokonainen maailma. Kieroon peruutettu tolppa kahvin kera -teos esimerkiksi kiteyttää arjen hektisyyden, jossa juodaan kahvia samalla kun peruutetaan autoa ja – oho, siinähän oli tolppa.

Yksinkertaisuudessa piilee syviä oivalluksia. Matkakertomus-teoksen autonrenkaan pintaan on kuvattu liikennemerkeistä tuttua taajamaa ja maisemia. Kun teosta kiertää, ohi vilisevä maisema toistuu samanlaisena kerta toisensa jälkeen. Ympyrä on ikivanhaa geometriaa, eikä sitä kuitenkaan ole koskaan tarvinnut kehittää ja päivittää. Ehkä ihmisenä elämisessä on jotakin samankaltaista, sukupolvesta toiseen pysyvää maisemaa.

Galleria on avoinna ti–pe 12–17, la 12–15, su 12–16.