Näyttelyarvio: Metsän lumo ja nuorten naisten elämä puhuttelevat Jyväskylän taidemuseossa – Esillä Yuichiro Saton ja Emma Ainalan teoksia

Emma Ainala

Dear Ambiguity – maalauksia

Yuichiro Sato

Metsä – todellisuuden ja kuvitelman rajamailla – piirustuksia

Jyväskylän taidemuseossa 8.9.2019 saakka

 

Juuri kun olin astumassa Jyväskylän taidemuseoon, Ellinoora oli tulossa sieltä ulos. Pian alkoi hänen esiintymisensä Suomipop-festivaalissa. Ellinooran musiikin yhteys Emma Ainalan taiteeseen on niin välitön, että kohtaamisen seurauksena se säesti koko näyttelykierrosta.

Jyväskyläläistaustainen Emma Ainala on oman sukupolvensa ja sukupuolensa tarkka kuvaaja. Hän ei ole aiheidensa ulkoinen tarkkailija, vaan kuin kokemusasiantuntija.

Näyttelyn vetovoima vain kasvaa, kun huomaa, ettei maalausten ja katsojien väliin ole ahdettu naiseutta määritteleviä teorioita saati feministisen aktivismin retoriikkaa. Tutkivan taiteilijan sijasta Ainala heittäytyy traditionaalisella innolla itse maalausprosessiin.

 

 

Ainala ei siis päätä aihetta ja sen visuaalisuutta etukäteen, vaan se kehittyy maalaamisen aikana. Paljolti samanmoisesta strategiasta on kyse, kun nykykirjailija kertoo, että pian kirjan henkilöt alkoivat ehdottaa aivan omia juonikuvioitaan.

Näyttelyssä on 21 maalausta vuosilta 2016–2019. Kokonaisuus vaikuttaa kaikessa moninaisuudessaan yhtenäiseltä. Poikkeamat löytyvätkin yksityiskohdista. Postmodernismin aikana maalaus ymmärrettiin kuvakielenä. Lähestymistapa sopii mainiosti Ainalan maalausten ja erityisesti niiden yksityiskohtien ”lukemiseen”.

Näyttelyn otsikko Dear Ambiquity (Rakas monimerkityksisyys) on paitsi naseva lukuohje katsojille, myös taiteilijan introspektion tuottama kiteytys. Taiteilija on todennut, että vasta maalausprosessin jälkeen hän kykenee sanallistamaan syntynyttä maalausta. Ilman sanoja myös taideteosten ja yleisön välinen yhteys jää vähintäänkin puolimykäksi.

 

Ainalan tunnistettava tyyli on omintakeista, mutta ei silti yksittäinen ilmiö nykytaiteessa. Taustaa sille löytyy kahdesta suunnasta, läntisestä pop-surrealismista (lowbrow) ja japanilaisesta populaarikulttuurista. Kun surrealistit kertoivat käsittelevänsä elämän kauhistuttavaa kauneutta, Ainalan kohdalla sana kauneus on perusteltua vaihtaa sanaan söpö.

Emma Ainala maalaa yhä maalauksellisemmin ja koloristisemmin kauhistuttavaa söpöyttä. Itse asiassa, kun silmä tottuu, maalauksia alkaa tarkastella jopa kuin nykyaikaan päivitettynä realismina..

 

Kolme vuotta sitten japanilainen taiteilija Yuichiro Sato saapui Järvilinnan taidekeskuksen residenssiin. Kun hän oli Japanissa maalannut suuria abstraktisia maalauksia, hän alkoi Suomessa tehdä suuria esittäviä piirustuksia.

Residenssistä ei ole kuin muutama askel metsään, josta tuli jatkossa Saton suuri aihe. Metsä vaikutti häneen kuin ilmestys. Impressionistien unelmana oli aivan kuin uudestisyntyä maailmaan, mutta jo maalarin taidot hankkineena. Silloin maisemamaalarin mieli on täydellisen avoin ja viaton. Ajattelen, että Sato on kokenut impressionistien unelman.

 

Suuri mittakaava on taiteilijan spesialiteetti. Siinä hän pääsee pureutumaan puiden yksityiskohtiin mahdollisimman täydellisesti. Sato piirtää koivuja yhtä tunnollisesti kuin amerikkalainen hyperrealisti Chuc Close ihmiskasvoja. Valokuvarealismia on yleensä luonnehdittu viileän toteavaksi. Sato poikkeaa valtavirrasta, sillä hän kykenee kumoamaan viileyden henkevyydellä.

Suuren mittakaavan piirtäminen Saton edustamalla tarkkuudella voi ennen pitkää olla fyysisesti yhtä rasittavaa kuin metsurin työ. Siksikin pienet piirustukset sopivat niin hyvin suurempiensa rinnalle. Suurten ja pienten piirustusten rinnastuksesta on syntynyt meditatiivinen tilateos.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .