Näyttelyarvio: Yksi viime vuoden kiinnostavimmista - kiireesti katsomaan!

Viidakon sydän

– Helena Junttila ja Tiina Lamminen

Galleria Beckerissä 3.1.2018 saakka

Nyt kiireesti Beckeriin, sillä siellä on yksi viime vuoden kiinnostavimmista näyttelyistä galleriassa. Edellisen kerran Helena Junttila ja Tiina Lamminen esiintyivät yhdessä viime kesänä Veikko Halmetojan mäntyharjulaiseen purkutaloon kuratoimassa näyttelyssä Katajainen kansa. Ilmiselvästi purkutalon ja Beckerin installaatiot ovat variaatiota samasta teemasta.

Ensimmäinen katse viestittää, että näyttely on kuin yksi teos, jonka nimi on näyttelyn otsikko, Viidakon sydän. Näyttelyluettelossa installaatio tarjoillaan kuitenkin osiinsa jaettuna. Helena Junttilalta on siinä kymmenen akryylilla paperille tehtyä maalausta ja viisi kankaalle tehtyä tussipiirustusta. Kaksi Lammisen japaninpaperille piirrettyä/maalattua tussipiirustuskokonaisuutta muodostavat niiden fyysisen taustan. Hän kutsuu esitystapaansa huonetilan tapetoinniksi. Kokonaisuus toimii rennon täsmällisesti.

Nainen supersankarina

Katsojan ei kuitenkaan pidä jaotella teoksia hierarkkisesti, sillä hedelmällisintä on lähestyä installointia taiteilijoiden välisenä dialogina. Molempia yhdistää kiinnostus sarjakuvaan. Helena Junttila on kertonut lukevansa Modesty Blase -albuminsa joka vuosi uudelleen ja lukukokemus on aina yhtä voimauttava. Lammisen teoksissa esiintyvät sarjakuvahahmot kuten Wonder Woman, Kitty Willer, Tarzanin tytär ja Supergirl.

Teatterin ja elokuvan piirissä on runsaasti keskusteltu siitä, miksi naiset saavat niin vähän pääosia. Spesiaaliongelmana on myös pidetty sitä, kuinka harvoin nainen esiintyy supersankarina. Kuvataiteessa asian voi korjata reilusti pienemmällä budjetilla. Tiina Lamminen tekee sen kirjaamalla piirustukseensa, että Tartzanin tytär on yhtä rohkea kuin Tarzan.

Sarjakuva yhdistää Junttilaa ja Lammista, mutta muuten he ovat taiteilijaidentiteetiltään erilaisia. Lamminen on varmasti yksi eniten kouluttautunut taiteilija Suomessa ja opinnot jatkuvat edelleen. Hän myös tiedostaa taiteellisen tutkimuksen ja teoreettisen tiedon vaarat nimenomaan taiteellisen ilmaisun kaventumisena. Viidakon sydän sykähtelee sukupuolipolitiikan ja naistutkimuksen tahtiin, mutta ei päällekäyvän piikikkäästi. Pikemminkin se vaikuttaa ajatuksiin kihelmöivästi vähän samaan tapaan kuin kivennäisveden hiilihappo kurkunpäähän.

Teokset kommunikoivat

Junttila korostaa taiteensa lähtökohtana unimaailmaa ja myyttistä tietoa. Ehkäpä Modesty Blaisenkin on täytynyt ensin ilmestyä voimahahmona hänen uuniinsa, ennen kuin se on saanut mahdollisuuden siirtyä taideteoksiin ja vaikkapa myyttisen karhuteeman rinnalle.

Itse näyttelyssä tapahtuukin jotain aivan erityistä. Katsoja nimittäin siirtää luontevasti Lammisen ’tapetin’ sisältämää teoreettista tietoa Junttilan teosten tulkintaan. Junttilan teosten intuitiivinen luomisen henki taas siirtyy hedelmöittämään huonetilan tapettia. Ja eipä aikaakaan, kun taiteellista ilmaisua ja hersyvää improvisointia löytyy sieltäkin yllin kyllin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .