Naapurit pakisevat sutjakasti

Roope Lipasti

Rajanaapuri

Atena 2012. 231 s.

Roope Lipastin esikoinen todistaa, että pakinanomaisesta tyylistä on romaaniksi asti. Kirjoittaja on teeskentelemätön humoristi. Hän ujuttaa mukaan tavanomaiselta kuulostavia sutkauksia ja joskin tarkoituksellista myös hieman kuluttavaa toistoa, mutta leikkisä kokonaisuus toimii niin kuin on hyvä – eli mukaan tulee hieman vakavampikin sana.

Kertoja on yksinäiseksi itsensä tunteva tarkan markan historianopettaja. Toisena päähenkilönä esiintyy hänen naapurinsa. Tämän päivittäiseen elämänrituaaliin kuuluu keksiä pihatontille rakennettavaa, jättää se enemmän tai vähemmän kesken, ja ylenmääräisessä puuhaamisessa unohtaa niin vaimo kuin kuusi lasta toimittamaan omiaan.

Opettaja pitää tapana seurata naapurin tekemisiä, istahtaa työmaalle, olla auttamatta ja sen sijaan arvioida ja rupatella. Sivusilmin hän, keski-ikäinen leskimies, sihtailee naapurin vaimoa, jota kohtaan tuntee absurdeihin tilanteisiin saakka vievää miehistä kiinnostusta.

Lähes vain yhdellä näyttämöllä – kaivinkonein ja traktorein tallatulla pihamaalla – liikuskeleva kirja on kepeän hyväntahtoinen kuva suomalaisittain maskuliinisesta elämänmuodosta ja -tunnosta ja siinä samalla aineellisista jos vähän henkisistäkin unelmista. Hauskoihin tilanteisiin kuuluu osuvaa arki-ilmiöiden piikittelyä.

Tapahtumainkulun käännökset jäävät loiviksi, mutta Lipastin taito on pitää juoni koossa ja maustaa sitä myös yllätyksillä.

Vähän hölmöläistarinaa muistuttava kertomus alkaa viehättää myös ihmiskuvien ja realisminsa tasoilla. Helppolukuisuus edistää asiaa, eikä juttu veny liikaa. Lisäksi on onnellista, ettei miesten touhuja lyödä vain vitsiksi: suureellinen saunamökkikin valmistuu – vieläpä myös laiskan historianopettajan viimein sylkäistyä kouriinsa.

Yhteistyö ei ole aivan vilpitöntä mutta kelpo homma. Kaveruus taitaa lujittua.

Teppo Kulmala