Naisten mielisairaala synkällä saarella antoi aiheen romaanille – Johanna Holmströmin Sielujen saaresta tuli menestys Ruotsissakin

Yksi suomenruotsalaisen kirjallisuuden viime vuoden puhutuimmista teoksista oli Johanna Holmströmin Sielujen saari -romaani.

Seilin saaren synkkää historiaa valottava kirja nousi Runeberg-ehdokkaaksi. Vaikka voitto meni sivu suun, kirja on herättänyt kiinnostusta myös länsinaapurissa.

– Ruotsinkielisenä sitä on myyty Suomessa ja Ruotsissa yhteensä 10 000 kappaletta ja suomenkielisenä ehkä 5 000. Olen esiintynyt sen tiimoilta yli sata kertaa, Holmström kertoo.

”Hullut naiset” ovat seuranneet Holmströmiä vuonna 2003 ilmestyneestä esikoisteoksesta Inlåst och andra noveller lähtien. Lukijapalautteessa moni oli sitä mieltä, että jotkut hänen hahmonsa ovat selvästi esimerkiksi maanisdepressiivisiä.

– Itse luulin kirjoittaneeni vain ihmisistä, jotka ovat kuin minä itse. Päätin kuitenkin jo silloin, että joskus haluan kirjoittaa oikeasti hulluista naisista.

Ajatus jäi kytemään. Vuonna 2012 se alkoi jalostua romaaniksi, kun Holmström löysi Jutta Ahlbeck-Rehnin väitöskirjan. Se käsittelee Seilin saarella sijainneen naisten mielisairaalan historiaa.

Seilille lähetettiin vuosina 1889–1944 parisataa naista, joita pidettiin mielisairaina. Yleensä saarelta ei ollut poispääsyä. Monet Seilille lähetetyistä naisista eivät kuitenkaan olleet nykykriteereillä mielisairaita, vaan pikemminkin syrjäytyneitä, loppuun palaneita tai vähäosaisia.

– Seilillä lääkärit tutkivat potilaansa todella perinpohjaisesti hiuksia, kallonmuotoa ja ihotyyppiä myöten, jotta hulluuden merkit saataisiin selville. Moni lääkäri arveli, että hulluus helpottaa vasta sitten, kun esimerkiksi kuukautiskierto loppuu.

Vaikka Holmströmin kirja pohjaa osin Ahlbeck-Rehnin väitöskirjaan, henkilöhahmot ovat keksittyjä. Kuva elämästä Seilin saarella avautuu kolmen naisen elämäntarinan kautta.

Holmströmillä (s. 1981) on tapana etsiä kirjoittaessaan samaistumispintaa hahmoihinsa. Sellainen löytyi myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivään Kristinaan, joka hukuttaa kirjassa kaksi avioliiton ulkopuolella syntynyttä lastaan Aurajokeen 1890-luvulla.

– Olin jäänyt kirjan kirjoittamisen aikoihin juuri kahden alle kaksivuotiaan yksinhuoltajaksi. Sinä talvena satoi jatkuvasti lunta ja tuntui, että en pääse edes asunnosta ulos tuplarattaiden kanssa. Mietin, mikä on se ero, joka erottaa minut Kristinasta. Että onko se kiinni yksilöstä vai yhteiskunnasta, Holmström muistelee.

Nuoren Ellinorin kautta kirja pääsee puolestaan kiinni 1930-luvulla vallinneeseen rotuhygienia-ajatteluun. Monet suomalaislääkäritkin ajoivat mielisairaiden naisten pakkosterilointeja, jotta kansa säilyisi ”puhtaana”.

– Sota onneksi keskeytti sen ajattelun, sillä sen jälkeen oli pulaa ihmisistä. Ruotsissa pakkosterilointien kanssa mentiin paljon pidemmälle.

Holmström saa todennäköisesti toimia Seilin suurlähettiläänä jatkossakin, sillä Sielujen saaresta on tehty käännössopimus Saksaan, Italiaan, Puolaan, Unkariin ja Kroa­tiaan. Tällä hetkellä hän työstää kuitenkin jo seuraavaa kirjaansa.

– Siitä tulee novellikokoelma, jossa on rikostarinoita. Mielessä on myös yksi historiallisen romaanin aihe.

Sipoossa syntynyt Holmström asuu nykyisin Helsingissä. Hän sanoo halunneensa kirjailijaksi jo nelivuotiaana. Silloin hänellä oli tapana viihdyttää itseään satuja keksimällä. Nykyisin kirjoitusmotivaatiosta pitävät huolen lapset.

– Tekstiä on vain synnyttävä. Muuten meillä ei ole, millä elää.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .