Neøv - Orange Morning

Savolainen Neufvoin oli yksi edellisen vuosikymmenen lopun kuumista kotimaisista indie-lupauksista. Yhtyeen reippaasti alkanut taival päättyi kuitenkin jo parin ep:n jälkeen miehistönvaihdoksiin.

Neuvosen veljekset Anssi ja Samuli eivät kuitenkaan jääneet toimettomiksi, vaan perustivat Neøvin. Musiikillisesti Neøv jatkaa siitä mihin edeltäjänsä jäi, eli muhkean ja elokuvallisen indierockin parissa liikutaan edelleen. Nyt silmässä on tosin vielä pykälää isompi vaihde.

Kvartetti kuulostaa debyytillään erittäin kypsältä tapaukselta: materiaali on vahvaa ja muutamista ilmiselvistä vaikutteista (Sigur Rós, Flaming Lips jne.) huolimatta omaleimaista. Ei olekaan mikään ihme, että Rubikin Artturi Tairan ja Sampsa Väätäisen tuottama albumi on herättänyt paljon kuhinaa myös kotimaan rajojen ulkopuolella.

Kiinnostuksen herättämiseksi ei ole onneksi tarvinnut tehdä musiikillisia kompromisseja. Yksi Orange Morningin hienoimmista puolista on se, että Neøv tuntuu välillä itsekin kadottaneen ajantajunsa studiossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Teatteriarvio: Annika Poijärvi ja Pirjo Lonka tekevät räiskyvät roolisuoritukset Kansallisteatterin Kjell Westö -dramatisoinnissa

Kirja-arvio: Talvisodassa Lapissa taisteltiin tappavissa sääolosuhteissa – Miten talvisotataitoa Suomessa harjoiteltiin ennen sotia?

Levyarvio: Robbie Williams teki yhden tämän joulun parhaista levyistä Bing Crosbyn hengessä

JKMM Arkkitehdit on voittanut Kansallismuseon lisärakennuksen suunnittelukilpailun

Keikka-arvio: Oksentelevista korppikotkista kertova trio voitti yleisön puolelleen – The Aristocrats kävi Tanssisali Lutakossa Jyväskylässä

Teatteriarvio: Toksinen kapitalismi myrkyttää koko perheen Kansallisteatterin amerikkalaisessa klassikkonäytelmässä – Aku Hirviniemi vaihteeksi vakavan draaman parissa

Konserttiarvio: 120-vuotista taivaltaan juhliva Mieskuoro Sirkat teki vaikutuksen loppuunmyytyyn yleisöön

Popkantelisti, laulaja Ida Elina esiintyy Sepän Kipinässä – Poppi soi kanteleella myös Linnan jatkoilla

Tikkakoskelaisen Mara Vighin elokuvaidea katastrofien jälkeisestä maailmasta sai yllättävää vastakaikua – koekuvauksia The House of God -elokuvaa varten tehtiin ohjaajan kotikonnuilla

Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto Pontus Purokurulle, Juhani Karilalle ja Reetta Pekkaselle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.