Nelli Hietala - 39° luoteeseen

NELLI HIETALA 39° luoteeseen

Nemo 2009, 182 s.

Jyväskyläläisen Nelli Hietalan (s. 1981) esikoisromaani 39° luoteeseen tarjoaa kiintoisan näkymän uuden kirjoittajapolven tapaan mieltää tuoreesti maailmaa ja kokea todellisuuden ristiriitoja rohkeasti. Maailma-suhteen luomisessa luottamus kieleen ja tarinan voimaan on kirjailijalle avainkysymys.

Esikoiskirjailija Nelli Hietala osoittaa romaanissaan luontaista lahjakkuutta monipuolisena ihmiskuvaajana ja arkisten unelmien hienovaraisena havainnoijana. Tällainen tuntosarvilla toimiva proosa vaatii kirjoittajaltaan luontaista intuition kykyä, intuitiivista otetta liikkua maailmassa ja ihmissuhteiden aavistuksissa.

Realismi ja fantasia eivät ole toisiaan poissulkevia elementtejä. Mielikuvitus voi askarella pienissä asioissa, mutta kasvattaa niistä suuria näkyjä, ennen muuta ihmisen sisäisen kokemuksen avaruudessa. Hietalan romaanissa ihmisessä tapahtuva sisäinen liike etsii kosketuskohtia, korrelaatteja, ulkoisen maailman kanssa. Haaveileminen on etsimistä, ja etsiminen on haaveilemista.

39° luoteeseen kertoo pienestä, tuulenpieksämästä merenrantakylästä ja siinä elävistä hyvin persoonallisista ihmisistä. Romaanin aika on jossakin 1950-luvulla, mutta vain hyvin viitteellisesti. Sillä kaikki tapahtuu lopulta ihmisten sisäisen kokemuksen perspektiivissä.

Päähenkilöksi nousee tyttö nimeltä Nerine, joka ei ole koskaan asunut vuotta enempää yhdessä paikassa. Mutta tärkeässä roolissa ovat myös kaksi leipurinpoikaa, Miko ja Eeli, joista jälkimmäinen hukkuu traagisessa onnettomuudessa. Romaanin kertojina toimivat Nerine ja Miko, kaksi aikuisuuden kynnyksellä olevaa nuorta ihmistä, kaksi oman elämänsä haaveilijaa. Kuten Nerine toteaa: "Eivät ne, joita tuuli on retuuttanut kaksikymmentä vuotta, juurru kuukaudessa".

Romaanin kyläyhteisössä vilahtaa lukuisia kiinnostavia originelleja, joiden kuvaamisessa on käytetty onnistuneesti sadunomaista ja fantasioivaa kerrontaa. Tämä luo henkilöhahmoihin vahvaa yleisinhimillistä ja myyttistä ulottuvuutta. Joissakin Oiva Paloheimon lapsuuden kuvauksissa oli tätä samaa herkkää arjen ja mystiikan keskinäistä yhdistämistä.

Hietala on hyvin lupaava ja elämyksellinen tarinankertoja, joka uskaltaa luottaa omaan vaistoonsa ja tuntosarviinsa. Tärkeätä on, että omaääninen kerronta löytää luontevan tarinan jatkumon ja kieli oman rytminsä. Ja näin tapahtuu Hietalan esikoisteoksen kohdalla, jossa hienoa on erityisesti psykologinen ymmärrys aikuisuuden ja nuoruuden kynnyksellä tapahtuvista muutoksista.