Nerokas Finlandia ja muut palkinnot – Suomalaisia kirjallisuuspalkintoja ei ole juuri tutkittu, huomasi Terhi Leppäaho ja teki aiheesta väitöskirjan

Suomessa on jaettu yli sataa kirjallisuuspalkintoa, ja Finlandia on niiden joukossa ainutlaatuinen poikkeustapaus.

– Finlandia on nerokkaasti jaettu palkinto, jossa hyödynnetään kirjallista julkisuutta. Mikään rivipalkinto se ei tule koskaan olemaan, mutta nykyään palkinnon jakaminen mielletään normaaliksi osaksi vuoden kulkua, sanoo filosofian tohtori Terhi Leppäaho.

Leppäahon väitöstutkimus Kiitosta kiinnostavimmalle kirjallisuudelle. Suomessa myönnettävät kirjallisuuspalkinnot ja niistä tuotettu kirjallinen julkisuus lehdistössä 1970–2000 tarkastettiin Joensuun yliopistossa joulun alla.

Leppäaho tutki kirjallisuuspalkinnoista käytyä kirjoittelua Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä, Hufvudstadsbladetissa ja Kansan Uutisissa. Lisäksi hän kävi läpi Kirjailijan, Parnasson ja Kulttuurivihkojen kirjoittelua aiheesta.

Tutkimuksen aikajana alkaa tosin jo vuodesta 1865, jolloin jaettiin Valtion kirjallisuuspalkinto, joka oli Suomen ensimmäinen kirjallisuuspalkinto.

 

 

Kirjallinen keskustelu oli varsinkin 1970- ja 1980-luvuilla paikoin kipakkaa, mitä tuli kirjailijoihin ja heidän poliittisiin viiteryhmiinsä.

– Lähdin tekemään väitöskirjaa siitä näkökulmasta, että halusin tutkia, millaista kirjallista keskustelua palkintojen kautta käydään. Arvelin, että lehdistössä olisi kriittistä ja analyyttistä keskustelua siitä, miksi joku kirjailija sai palkinnon ja miksi palkintoja ylipäätään jaetaan, Leppäaho kertoo.

Hänen oletuksensa oli, että etenkin 1970-luvun näkyvät kulttuuritoimittajat olisivat ottaneet kantaa kulttuuripalkintoihin. Leppäaho kävi läpi yli 17 000 sanomalehteä ja yllätyshän siitä tuli.

– Olin hämmästynyt siitä, että aineisto osoittautuikin tällaiseksi. Palkinnoista uutisoitiin paljon, mutta kirjoitukset olivat perusuutistekstiä. Varsinaista kirjallisuuskeskustelua ei lehtien sivulla käyty.

– Arkistovaiheen jälkeen minulle tuli hetkellinen paniikki siitä, kuinka tutkimuksen kanssa tulisi edetä. Lopulta piti vain ottaa erilainen lähestymistapa asiaan.

 

Yksi selvä poikkeus löytyi: vuonna 1984 lanseerattu kirjallisuuden Finlandia-palkinto. Summa, nykyisin 30 000 euroa, on kirjallisissa piireissä suuri. Lisäksi palkinnon lankeaminen kirjailijalle tarkoittaa sitä, että teosta ostetaan valtavasti verrattuna normaalimyyntiin.

– Finlandia-palkinnon kohdalla on käyty voimakastakin keskustelua siitä, että onko oikein, kun yksi kirjailija tai teos nostetaan näkyvästi esiin.

Negatiiviset äänensävyt Finlandia-palkinnon suhteen lieventyivät sittemmin, kun palkintoa oli jaettu riittävän kauan.

– Finlandian kohdalla alettiin huomata myös positiiviset asiat: on hyvä, että kirjallisuus nostetaan esiin. Ymmärrettiin hyöty myös siinä, jos työpaikkojen kahvipöydissä keskustellaan kirjallisuudesta.

Finlandian alkuaikoina kulttuuritoimittajat julkaisivat lehdissä vaihtoehtolistoja ehdokkaista. Toisaalta kirjallinen eliitti oli herkkä siitä, etteivät kirjallisten piirien ulkopuolelta tulevat palkinnon valitsijat astu heidän varpailleen.

 

Onko Finlandia tavallaan skitsofreeninen palkinto? Kirjoja on pidettävä esillä, mutta kirjallisuutta ei saa kaupallistaa, vaikka kirjoja pitäisi myydä.

– Varmaan juurikin näin. Palkinto herättää ristiriitaisia tunteita. Perinteisesti kaupallinen ajattelu on mielletty vieraaksi. Mediassa paljon esillä olevia kirjailijoita saatetaan kritisoida siitä, että he ovat ikään kuin myyneet itsensä.

– Ja sitten on kirjailijoita, jotka osaavat taitavasti hyödyntää kirjallista julkisuutta. Toisaalta ehkä kustantamotkin saattavat vaativat sitä heiltä.

Tietokirjallisuuden osalta vastaavaa keskustelua on käyty jonkin verran. Leppäahon haastatteleman Tietokirjailijaliiton edustajan mukaan liittoon tulee silloin tällöin yhteydenottoja, joissa on kritisoitu palkinnon saajia.

–  Palkintojen jakamisessa on kysymys kirjallisten piirien osoittamasta arvostuksesta ja osittain myös taloudellisesta toimeentulosta. Palkinnot eivät ole kirjailijalle yhdentekeviä asioita.

 

Terhi Leppäaho teki opiskeluaikoinaan kandintutkielmansa Finlandia-palkinnosta.

– Huomasin silloin, että kirjallisuuspalkinnoista ei ole käytännössä olemassa tutkimusta juuri ollenkaan. Aihetta käsittelevät työt olivat lähinnä pro gradu -tutkimuksia jostakin yksittäisestä palkinnosta. Laajempaa selvitystä siitä, mitä suomalaiset kirjallisuuspalkinnot ovat, ei sen sijaan oltu tehty.

Siitä syntyi idea väitöskirjasta, jota Helsingissä asuva Leppäaho on tehnyt pääosin päivätyön ohessa.

– Väitöskirjan tekeminen on ollut pitkä prosessi, jonka aloitin äitiyslomalla.

Yhteistä kirjallisuuspalkinnoille on, että niille ei oikeastaan ole mitään yhteistä. Kirjo on laaja.

– Jos verrataan esimerkiksi Finlandia-palkintoa ja Satakunnan kirjallisen kerhon myöntämää palkintoa, niin hyvin erilaisiahan ne toisiinsa verrattuna ovat.

Vanhempia palkintoja on jaettu tutkijan mukaan siksi, että niillä on haluttu aidosti nostaa onnistuneita teoksia ja hyvää tuotantoa tehneitä kirjailijoita.

– Myöhemmin palkitsemiseen on liittynyt mukaan ulkokirjallisiakin arvoja. On koettu, että kirjallisuuden tukeminen palkinnoilla on myönteinen tapa saada julkisuutta ja näkyvyyttä. Jos yritys, joka ei millään tavalla liity kirjallisuuteen, jakaa kirjallisuuspalkintoa, voi miettiä, miksi se sitä jakaa.

Valtaosa palkinnoista on kaunokirjallisuuspalkintoja ja noin viidennes on tietokirjallisuuspalkintoja. Osaa palkinnoista ei ole tarkkaan rajattu, vaan niissä voidaan palkita joko kauno- tai tietoteos.

– On myös tuotantopalkintoja tai sitten voidaan palkita esimerkiksi jostain kirjallisuuteen liittyvästä tärkeästä teosta.

Valtaosa palkinnoista on sellaisia, joista kirjailija saa lähinnä kunniaa. Palkintosummat ovat tyypillisesti alle viisituhatta euroa – eikä monissa palkinnoissa rahaa edes jaeta.

– Usein tällaiset palkinnot liittyvät lasten- ja nuortenkirjoihin, valitettavastikin. Palkintosummaltaan suuri Finlandia Junior on poikkeus.

Palkinnot ovat yleensä pitkäikäisiä ja suurin osa perustetuista on edelleen voimissaan. Leppäahon tutkimuksen mukaan ennen 2000-lukua perustettiin yhteensä 97 palkintoa. Tämän vuosituhannen aikana palkintojen määrä on edelleen kasvanut. Palkintoja ovat innostuneet jakamaan myös kirjallisen kentän ulkopuoliset tahot.

– Haastattelin Vuoden urheilukirja -palkintoa jakavaa urheilusäätiötä. Vaikka palkinnon julkinen näkyvyys ei iso olekaan, he jakavat palkintoa suurella innolla. Palkinto on heille itselleen merkityksellinen ja varmaan palkinnon saajallekin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .