Night at the Museum 2

NIGHT AT THE MUSEUM 2


N ight at the Museum 2 on jatkoa kolme vuotta sitten tehdylle ensimmäiselle osalle. Ohjaaja on sama Shawn Levy. Ensimmäinen osa oli valtava menestys erityisesti Yhdysvalloissa, joten tekijät päättivät jatkaa samalla konseptilla.

Tapahtumat alkavat tutusta New Yorkin luonnontieteellisestä museosta. Larry ( Ben Stiller) on jättänyt aiemman yövartijan työnsä taakseen ja muuntunut menestykselliseksi liikemieheksi. Kaikki ei ole kuitenkaan ole kohdallaan, vaan mies kaipaa takaisin museon uumeniin. Ajat ovat myös muuttuneet sitten edellisen elokuvan, sillä nyt hänen entisiä museoystäviään eli noita maagisia näyttelykappaleita pakataan laatikoihin ja ollaan siirtämässä Washingtoniin, Smithsonian-nimisen museokompleksin kellariin.

Kapina on kuitenkin syttymässä ja Larry saa avunhuudon museon miniatyyricowboy Jedediahilta ( Owen Wilson). Egyptiläinen hallitsija Kahmunrah ( Hank Azaria) on yllättäen herännyt kolmetuhantisesta unestaan ja panee nyt paikkoja sekaisin. Hänen apunaan mukana seikkailussa ovat kolme historian pahista eli Iivana Julma ( Christopher Quest), Napoleon Bonaparte ( Alain Chabat) ja Al Capone ( Jon Bernthall).

Larry matkustaa kiireellä Washingtoniin saapuen keskelle mylläkkää. Hänen avukseen rientää Atlantin ensimmäisenä ylittänyt nainen Amelia Earhart ( Amy Adams). Myös presidentti Roosevelt ( Robin Williams), Octavius ( Steve Coogan) ja Sacajawea ( Mizuo Peck) sekä hunni Attila ( Patrick Gallagher) liittyvät mukaan museon järjestystä palauttamaan.

Tarina heiluu sinne tänne ja nopein leikkauksin siirrytään kohteesta toiseen. Ben Stillerin näyttelijätyössä on sen verran hetkittäistä läsnäoloa, että hän selviää tästäkin roolista eteenpäin. Muuten liikutaan varsin stereotyyppisessä maisemassa, esimerkiksi Robin Williams ei saa paljoakaan irti presidentti Rooseveltin hahmosta, sen sijaan Hank Azaria onnistuu paremmin Kahmunrahin hahmossa.

Tavallaan on luontevaa, että osat ovat karikatyyrimaisia. Se kuuluu tällaisen perhe-elokuvan menestysreseptiin. Mahdollisimman montaa ikäluokkaa pyritään miellyttämään samanaikaisesti, joten katsonnallisia samaistumisen kohteita pitää olla viljalti.

Tämä resepti kehitettiin jo 1930-luvulla Hollywoodissa ja seuraavalla vuosikymmenellä sitä testattiin erityisellä innolla. Studiot satsasivat yleisön makutottumusten tulkintaan ja elokuvia näytettiin varta vasten kootuille koeyleisöille. Näin luotiin markkinoita varten kelpaavia strategioita, joiden avulla käsikirjoittajat tekivät tarinoitaan ja tuottajat miettivät elokuvien myyntiä.

Tämä kaikki näkyy tänäkin päivänä. Night at the Museum 2 on hyvä esimerkki Hollywoodin tuotetehtailusta. Hauskuutta elokuvassa piisaa vain nimeksi. Varsinaisia vitsejä ei lauota, pääpaino on erikoisefekteissä ja pienoismallien hyödyntämisessä. Juuri näillä kokoeroihin perustuvilla vitseillä on elokuvassa suurin osuus. Night at the Museum 2 on elokuva, joka unohtuu yhtä nopeasti kun sen on katsonutkin.

Ohjaus: Shawn Levy. Rooleissa: Ben Stiller, Owen Wilson, Robin Williams, Amy Adams, Ricky Gervais, Hank Azaria, Steve Coogan, Dick Van Dyke. Tyylilaji: Seikkailu/komedia (K11).