Niilo Koljonen - Suomalainen vankileiriraportti

NIILO KOLJONEN

Suomalainen vankileiriraportti

Toimittanut Erkki Vettenniemi. Teos 2011. 200 s.

Historiantutkija Erkki Vettenniemi on tehnyt hyvän työn kaivaessaan esiin Suojelupoliisin arkistosta Niilo Koljosen (1927-2004) kesken jääneen tutkimuksen punaisen hirmuvallan orjaleirien suomalaisten asukkien kokemuksista. Koljonen vietti itse nuorukaisena viisi vuotta Neuvostoliiton vankileireissä ja karkotusalueilla.

Väitän, että leniniläisen ja stalinilaisen orjayhteiskunnan kokemusten tunteminen on edelleen tärkeää, jos haluaa ymmärtää suuren naapurimaamme Venäjän nykyistä kehitystä ja politiikkaa. Rikollisjengien nykyinen valta esimerkiksi näyttää juontuvan niistä päätöksistä, joilla Tshekan ja NKVD:n johtavat toverit panivat kriminaalit sortamaan poliittisia vankeja.

Myöhemmin sosialidemokraattisena yhteiskuntatieteilijänä ja yritysdemokratian esitaistelijana tunnettu Koljonen muistetaan myös siitä, että hän paljasti CIA:n tukirahat, joilla maksettiin ammattiyhdistysliikkeen "hajottajajärjestön" SAJ:n isoja menoja. Vuoden 1967 suuren paljastuksen tehneen miehen kuiskuteltiin silloinkin palvelleen idän intressejä.

Epäluuloiset toverit vasemmalla olivat tosin huomanneet, että Koljonen oli opiskellut myös Yhdysvaltain Harvardissa.

YKK:n hengessä

Koljonen lähti ystävänsä kanssa pian jatkosodan päätyttyä luvattomalle retkelle kotikaupunkiinsa Sortavalaan ja jäi kiinni. Hän oli lähellä menehtyä nälkään ja tauteihin, mutta pääsi palattuaan 1950 opiskelemaan kuuluisan professorin ja takinkääntäjän Yrjö Ruudun johtamaan yhteiskuntatieteelliseen korkeakouluun eli YKK:hon.

Sananvalinnat ja selkeä yritys käsittämättömän julmuuden liberaaliin sosiologisoimiseen toivat lukijalle tutun tuulahduksen sodanjälkeisen yhteiskuntatutkimuksen edistyksen hengestä. Termit ja sanonnat olivat tuttuja Koljosta vuosikymmenen vanhemman isävainajani, myös YKK:n aikuisopiskelijan, teksteistä.

Koljonen ennätti haastatella pariakymmentä entistä orjaleirien vankia ja paikoittaa suuren joukon Neuvostoliiton pakkotyötalouden keskuksia ennen kuin Supo iski ja takavarikoi tutkijan paperit.

Raportista voi mielestäni päätellä, että Koljonen ei ollut venäläisen tiedustelun asialla. Hänen leiriluettelossaan mainitaan useita salaisia keskuksia, jotka tulivat yleisempään tietoon vasta 1990-luvulla, niin sanottujen Mitrohinin papereiden julkistamisen jälkeen. Salaisimmilla orjaleireillä rakennettiin ohjuksia, rikastettiin uraania ja värkättiin atomiaseita.

Koljosen arviot kuuluisan pykälä 58:n uhreista saattavat mennä hieman yläkanttiin, mutta asianajaja Uljanovin eli V. I. Leninin ja pankkirosvo Zugasvilin eli Josif Stalinin orjavaltio uhrasi proletariaatin diktatuurin aatteelle kymmenien miljoonien viattomien kansalaisten hengen.

Vainoharhaa

Koljosen vankileiriraportti poiki myös laajemman käsikirjoituksen, jonka työväen kustannusyhtiö Tammi oli luvannut julkaista Stalinin kuoleman jälkeen vallinneen "ensimmäisen suojasään" aikana. Silloinhan suomalaiset saivat lukea Arvo Tuomisen Kremlin kelloista ja Karhumäen veljesten entisen valokuvaajan Unto Parvilahden Berijan tarhoista. Aika kului ja Koljosen käsikirjoitus katosi kustantajan arkistosta.

Viimein julkaistu raportti, jonka Vettenniemi on liittänyt tarkalla ja asiallisella tavalla muuhun tutkimukseen, analysoi ja kuvaa yhteiskunnallista kammotusta, jota voi nimittää kollektiivisen paranoidian valtakunnaksi.

Kaikkia ihmisiä valvottiin, ja kaikki saattoivat olla vihollisia. Pienet kansallisuudet yritettiin hävittää sukupuuttoon, haudat ja menneisyys tuhottiin. Sitkeät suomalaiset näyttävät selvinneen leireillä vartijoiden ja kriminaalien väkivallasta paremmin kuin monet muut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.