Normandia 1944 maihinnoususta Pariisin vapauttamiseen - Antony Beevor

ANTONY BEEVOR
Normandia 1944 maihinnoususta Pariisin vapauttamiseen.
Suom. Jorma-Veikko Sappinen. WSOY 2009, 601 s.
Upseerinakin palvellut Antony Beevor on paljastanut useissa sotahistoriallisissa teoksissaan kykynsä etsiä ennen tuntemattomia lähteitä, tehdä omintakeisia johtopäätöksiä ja pukea luomansa uusi kokonaisuus luistavaan, hyvin kirjoitettuun asuun.

Tästä huolimatta tartuin pari päivää ennen Normandian suuren maihinnousun 65-vuotispäivää Beevorin uuteen teokseen pikkuisen epäillen: mitäpä uutta brittihistorioitsijalla olisi kerrottavana invaasiosta, jonka vaiheet ovat olleet jo kymmeniä vuosia hyvin tiedossa.

Yhdysvalloille, Kanadalle ja Britannialle toisen maailmansodan arkistot eivät ole enää pitkään aikaan olleet salaisuuksia, jollaisina Venäjällä edelleen käsitellään aran ja verisen lähihistorian dokumentteja. Myös perusteltuja henkilökuvia tuon ajan poliittisista ja sotilaallisista johtajista on nähty yllin kyllin. Kuka tahansa sotahistoriasta kiinnostunut esimerkiksi tietää, että sotamarsalkka Sir Benard Law Montgomery oli harvinaisen itsekeskeinen olio ja että nykyisten mittojen mukaan jokin kenraali George Pattonkin olisi ollut aika ajoin, ainakin miettiessään menneitä roolejaan Rooman valtakunnan sodissa, pikku terapian tarpeessa.

Olin väärässä Beevorin kohdalla. Olin kuvitellut, että viimeistään John Keeganin vuonna 1982 ilmestynyt teos Six Armies in Normandy olisi käynyt urhokkaan invaasion viimeiset piiloon jätetyt kipeydet läpi.

Vasta Beevor kuitenkin laski, että Normandiaan liittyvät ranskalaiset siviiliuhrit nousivat yli 70 000 syyttömästi menehtyneen hirveään lukuun. Maihinnousun alun amerikkalaisten sotilaiden tekemistä vankien ampumisistakaan ei ole ääneen puhuttu. Ja lentohyökkäyksissä surmansa saaneiden, Saksan armeijaan liitettyjen, Kubanin ja Donin kasakoiden toiminta Ranskassa on ollut tabu.

Ilmaherruus

Siviiliuhrien suuri määrä johtui sumeilemattomista massapommituksista, jotka välillä osuivat sentään saksalaisiin, asepukuisiin puolustajiinkin. Normandian rantojen edustalle kerääntyi vuosia jatkuneen harhautusoperaation jälkeen ihmiskunnan historian suurin ja voimakkain maihinnousulaivasto, jonka tulenavaus mahtoi olla hirmuinen. Mutta ilmojen kautta kanaalin toiselle puolelle saapui paljon enemmän tuhovoimaa kuin laivoissa.

Suomalaisiinkin historiallisiin teksteihin on aika ajoin heijastunut se neuvostoliittolaisperäinen vertailutapa, että Normandia oli pieni tapaus Stalingradiin ja Kurskin mutkaan verrattuna. Beevorin teoksen asiantunteva kuvaus maihinnousun huoltamisesta osoittaa, ettei niin ollut. Liittoutuneet ja ennen muuta Yhdysvaltain asevoimat kävi rikkaan miehen sotaa, joka kulutti joka päivä satojatuhansia tonneja polttoainetta, ammuksia ja muonaa. Ja liittouneiden ilmaherruus oli taistelun todellinen voimatekijä, joka pysäytti Natsi-Saksan teknisesti hyvin varustetut panssaridivisioonat.

Haiphongin pommitus vuonna 1972, kaksi kampanjaa Irakia vastaan ja Kosovon ilmasota ovat olleet lentovoimien käytöstä puhuttessa Normandian nykyaikaisia heijastuksia, italialaiskenraalin mukaan douhetismiksi kutsutun taisteluvision toteutumia.

Myytit mataliksi

Hengissä selvinneet suuren maihinnousun liittoutuneet veteraanit olivat ja ovat kotimaissaan sankareita. Beevor kertoo kuitenkin aktiivisen pelon villitsemistä laskuvarjosotilaista, jotka eivät ottaneet sotavankeja. Saksalainen propaganda kuvaili amerikkalaisia valiosotilaita "Sing Singin vankijulmureiksi" ja jotkut todella syyllistyivät sotarikoksiin.

Ennen muuta Ranskan maanalaisen kommunistipuolueen aktiivinen vastarinta laukaisi saksalaiset sotarikokset, joihin syyllistyivöt monet Waffen SS:n yksiköt. Sodan jälkeen hävinneen osapuolen kirjallisuudessa on monesti todisteltu, että "Ase-SS" ei syyllistynyt tarpeettomiin julmuuksiin. Sekin myytin yritys rikotaan Normandian tapahtumia kuvattaessa.

Normandian tapahtumien alkaessa puna-armeija kävi vielä veristä taistelua itärintamalla amerikkalaisen aseavun varassa. Kommunistien omintakeinen nousu Ranskassa oli siis täysin Neuvostoliiton intressien vastaista puuhaa, Beevor toteaa.

Amerikkalaiset eivät puolestaan kertoneet maihinnousun kasakoista ja muista Neuvostoliiton maista värvätyistä saksalaisten liittolaisista. Beevorin kirjassa näiden sotijoiden tragiikka nousee viimein näkyviin.

Jorma-Veikko Sappisen suomennos on lukukelpoista tekstiä, mutta muutamat tarkennukset eivät olisi olleet pahasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.