Nuortenromaanien kirjoa maahanmuuttajista sateenkaariperheisiin

KATARIINA ROMPPAINEN Rokkisokki Otava 2008, 159 s.

Varhaisnuorille suunnatun musiikkiaiheisen romaanitrilogian päätösosan tähtenä loistaa 12-vuotias punk-kitaristi Vilhelmi Kosonen. Kuolio-bändi valmistautuu bändikatselmukseen, mutta päähenkilö sairastuu keuhkokuumeeseen ja joutuu sairaalaan.

Katariina Romppainen kuvaa eläytyen nuoren kokemusmaailmaa. Vilhelmi on runosieluinen ja symppis nuorimies, jolle kaverit ja musiikki ovat tärkeintä. Vanhemmat ovat outoja, mutta elämään kuuluvia pakollisia kummajaisia. Naapurin balettia tanssiva Kukka-Maaria puolestaan saa Vilhelmin punastelemaan aidonoloisesti.

Tarina on sujuvasanaista proosaa, ja dramatiikkaa mahtuu soppaan sopivassa määrin. Kuolemaa kosketetaan ohimennen, takertumatta ja paisuttelematta. Vilhelmin varhaisemmista vaiheista kerrotaan Pultti-sarjan kirjoissa Salainen sähkökitara ja Sääskentapporock.

SALLA SIMUKKA Takatalvi WSOY 2008, 199 s.

Prometheusleiriläisistä ystävyksistä Tapiosta ja Moonasta kertovan sarjan kolmannessa osassa Moona ihastuu hurmuri-Leoon. Myös lukion omaehtoinen äidinkielenopettaja herättää Moonassa ristiriitaisia tunteita. Tapio puolestaan elää kahden äidin kanssa sateenkaariperheessä, mutta nyt äitien välit ovat kiristyneet.

Salla Simukan kitkattomasti kulkevan kerronnan ääninä vaihtelevat Moona ja Tapio ovat harvinaisen varhaiskypsiä persoonia, joiden aivoitusten ei liene tarkoituskaan kulkea tavallisen poluntallaajan taajuuksilla.

Moona on lukioikäinen, ylimielisen näköinen ja kehuille perso taiteilijaluonne, joka toteuttaa itseään valokuvauksen kautta. Tapio on pohdiskeleva ja vastuuntuntoinen 15-vuotias matikkanero, jonka sopeutumisongelmia tavisten joukkoon voisi käsitellä syvemminkin. Kolmososassa kaverukset kohtaavat vain ajoittain, mutta pääparin välisiä jännitteitä on kehitelty sarjan aiemmissa osissa Kipinä ja Virhemarginaali.

Tapio ja Moona -sarja pyrkii innokkaasti vakavastiotettavan nuortenkirjallisuuden genreen. Takatalvi tarjoaakin rivien välissä runsaasti haasteellisia kirjavinkkejä ajattelevien nuorten lukulistalle.

MARJA-LEENA TIAINEN Alex, Aisha ja Sam Tammi 2007, 373 s.

Marja-Leena Tiaisen turvapaikanhakijanuorista kertova sarja on tervetullut lisä kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen. Alex, Aisha ja Sam on itsenäinen jatko-osa Savonia-palkitulle kirjalle Alex ja pelon aika.

Ilman vanhempiaan Suomeen saapuneet nuoret asuvat perheryhmäkoti Jaakkolassa. Koulunkäynti ja harrastukset täyttävät arkea, mutta muistot sodasta ja hätä perheiden puolesta ahdistavat. Viipyvät turvapaikkapäätökset, rasismi ja kielimuuri tuovat nuorten elämään tarpeettomia lisäongelmia.

Tiaisen huolellinen taustatyö näkyy romaanista. Alex, Aisha ja Sam ovat aitoja nuoria, jotka pähkäilevät suomalaisten ikätoveriensa tavoin kännykkälaskuja ja ihastumisia, mutta joutuvat samalla toimimaan kulttuuriensa edustajina vieraassa maassa.

Vaikeasta aiheesta huolimatta teksti onnistuu taitavasti välttämään yksioikoisen tyypittelyn ja liiallisen problematisoinnin. Pienimuotoisen ja arkirealistisen kuvauksen kautta peilautuu vaikuttavasti koko pakolaisuuden ankeus. Tarinan punaiset langat,

toiseuden kohtaamisen vaikeus ja erilaisuuden hyväksyminen, välittyvät alleviivaamatta.

SARI PELTONIEMI Suomu Tammi 2007, 223 s.

Sari Peltoniemen kahdeksas teos alkaa mukaansatempaavasti. Oona huomaa siirtyneensä ajassa taaksepäin Suomeen, jonka presidenttinä on J. K. Paasikivi. Lähiseutua painaa nimetön pahuus, jonka ratkaisun avain tuntuu olevan Oona itse.

Romaani sekoittaa fantasiaa, vampyyritarinoita ja lähihistoriaa. Kirjailija itse kuvaa tyyliään reaalifantasiaksi. Kerronta on hallussa ja dialogi elää. Pahan olemusta tarina pohtii kiitettävästi, myös päähenkilön kipuileva sopeutuminen vaihtoehtotodellisuuteen välittyy uskottavasti.

Oona on selviytymään tottunut nuori nainen, jonka alkoholisti-isä ja koti-ikävä ovat tarinassa vahvasti läsnä kirjeiden muodossa.

Viestien lähettäminen todellisuuksien välillä tapahtuu mystisten liskojen avulla, mikä toimii kerronnallisena ratkaisuna. Samoin tarinan toinen aikamatkustaja ja Oonan sielunkumppani, Jari, on alati kasvavine raajoineen onnistunut hahmo.

Silti Suomu ei ole aivan täysosuma. Jännite jaksaa juuri kantaa, mutta salaisuuksien avautuminen pitkittyy liiaksi. Loppuratkaisu tiivistyy muutamaan lukuun.

Suomu valittiin vuoden 2007 Arvid Lydecken -palkintoehdokkaaksi ja saa toivottavasti jatkoa.

Mielenkiintoisen fantasiamaailman aineksia soisi kehiteltävän eteenpäin.

MARIKA USKALI