Nykyteatterinäytelmä haastaa katsojan dadalla

TEATTERI VASTAVOIMA JA NÄÄTIMÖ KOLLEKTIIVI

Pyöriäisen tarkkailija

Ensi-ilta Vakiopaineessa 22.4.2010.

Mikä on teatterin - tai taiteen laajemminkin - tehtävä nykyajassa? Miten teatteria tulee tulkita, vai tuleeko sitä? Millaisia näytelmiä tulisi tehdä ja miten niistä tulisi kirjoittaa?

Esityksen jälkeinen kotimatka sujui tällaisissa mietteissä. Olennaista ei ollut, millainen juoni Pyöriäisten tarkkailijassa oli, tai oliko sitä, tai kuinka esiintyjät tehtävistään selvisivät. Merkityksellisempää oli keskustelu oman pään sisällä, argumentointi puolesta ja vastaan.

Nykyteatteri ei tarjoa katsojalle suoria vastauksia. Ennemminkin se kysyy ja kyseenalaistaa. Katkelmallinen rakenne rikkoo logiikan kehän, ja katkelmista muodostuu katsojan mielessä uusia rakenteita. Ne johtavat jos ei loppuratkaisuun, niin välipäätelmään tai useampiin.

Pyöriäisen tarkkailija ei vetoa esteettisyydellään. Se ei tarjoile siloteltua näyttämökuvaa tai sympaattisia roolihahmoja. Esityksen tavoitteena ei ole tuottaa elämyksiä. Pikemminkin teatterin tekemisen naturalistinen lähestymistapa vieraannuttaa elämyshakuisuudesta ja johdattelee älylliseen analyysiin. Esityksen arvioiminen hyvä-huono -akselilla johtaa umpikujaan.

Tylsä näytelmä ei ole. Se on hauska, raivokas ja tinkimätön. Pyöriäinen ja sen tarkkailijat peilaavat yhteiskuntaamme. Pyörässä pyörivät aivopestyt ihmiset ja meren eläimet direktiivien mukaan. Kuka lopulta tarkkailee ja ketä, ja ketä tulisi suojella: luontoa ihmisiltä vai päinvastoin, vai ihmistä toiselta?

Arvokasta prosessissa on, ettei näytelmä tulkitse tai selitä katsojan puolesta. Se härnää ja tarjoaa täkyjä, joihin jokainen voi vapaasti tarttua oman mieltymyksensä, ajatusmaailmansa ja halunsa mukaan.

Käsiohjelman kohdalla sen sijaan selityksiä riittää. Se sananmukaisesti segmentoi katsojat taiteentuntijoihin ja normaaleihin ihmisiin ja pyrkii avaamaan esitystä eri tasoilla ja tavoilla. Kaipaako teatterin katsominen - kuvataide, musiikki - kauheasti selityksiä? Tarvitaanko kritiikkiä?

Yksinkertainen ratkaisu on avata käsiohjelma vasta esityksen jälkeen. Tuolloin omille tulkinnoille jää tilaa ja niitä voi myöhemmin verrata työryhmän intentioihin. Ja onko lopulta kauhean vaarallista, jos omine päätelmineen huomaa liikkuvansa tyystin eri maaperällä?

Käsikirjoitus, ohjaus, videot, puvut, maskit, lavasteet ym.: Laura Häkkinen. Rooleissa: Perttu Lähdesmäki, Mari Sippola, Mika Partanen. Valosuunnittelu: Perttu Lähdesmäki.