Onneli ja Anneli

Alkuvuoden sympaattisin ensi-iltaelokuva on Saara Cantellin ohjaus Onneli ja Anneli, joka pohjaa ideansa Marjatta Kurenniemen (1918–2004) luomiin hahmoihin ja tällä kertaa erityisesti teokseen Onnelin ja Annelin talo.

Elokuvassa railakkaat tyttölapset Onneli (Aava Merikanto) ja Anneli (Lilja Lehto) seikkailevat pikkukaupungissa. Eräänä päivänä he löytävät paksun kuoren, joka on täynnä rahaa.

Kuoren päällä on ohjeistus, jonka mukaisesti löytäjä saa pitää sen. Onneli ja Anneli menevät paikalliselle poliisiasemalle, jossa poliisimestari Urho Ulpukka (Jaakko Saariluoma) sanoo rahojen kuuluvan tytöille. He tapaavat rouva Ruusupuun (Eija Ahvo), joka on myymässä vastarakennettua Ruusukujan taloaan.

Hetken mielijohteesta tytöt ostavat rahoillaan talon ja muuttavat sinne. Näyttää siltä, että heidän unelmansa on toteutumassa, kun he parhaina kaveruksina pääsevät asumaan aivan kahdestaan. Välillä käydään tosin kotona, jotteivät tyttöjen vanhemmat hätääntyisi.

Juonikuvioon kuuluu vielä tuloihinsa pettynyt jäätelönmyyjä (Samuli Vauramo), joka murtautuu Onnelin ja Annelin naapurin rouva Rosina Rusinan (Johanna Af Schultén) kotiin ja varastaa sieltä omatekoisia säästöpossuja. Tämä tapahtuma tuo jännitettä tapahtumiin ja saa Onnelin ja Annelin ja heitä auttavan Petterin (Elias Koistinen) tekemään omia johtopäätöksiään.

Tyttöjen toiset naapurit ovat erikoiset ja vähän iäkkäämmät naishahmot Tangelstiina (Kiti Kokkonen) ja Tingelstiina (Elina Knihtilä).

Loviisassa kuvatussa elokuvassa tapahtumat etenevät rauhallisesti omalla syklillään.

Cantell on yhdessä käsikirjoittajansa Sami Keski-Vähälän kanssa saanut luotua kiehtovan maailman ja mainion tunnelman teokseensa. Toteutus on hyväntuulinen ja lempeä.

Kerronnan värimaailma on erityisen hallittu. Pienin vedoin maalataan tärkeitä asioita. Kamera liikkuu paljolti lasten tasoilla ja tilanteet nähdään konkreettisesti heidän kauttaan. Näin roolihahmoihin voi samaistua luontevasti.

Aava Merikanto ja Lilja Lehto ovat aivan ihastuttavia tulkitsijoita päärooleissa, ja lapsinäyttelijöiden ohjaus on kauttaaltaan sujuvaa. Aikuishahmot näytetään astetta stereotyyppisemmin, mutta ei sekään haittaa, sillä monet heistäkin onnistuvat piirtämään itsestään muistettavan roolikuvan. Myös eri eläimillä on merkittävä osuus.

Kokonaisuudessa on jotain kauniin ymmärrettävää, ja Cantellin ohjauksesta paistaa tietty hellyys lapsuuden maisemaa kohtaan. Toden ja fantasian välinen leikki sujuu Cantellilta myös pehmeästi ja tinkimättömästi.

Kuvattu maailma on herttainen idylli, jossa on sopivaa lämpöä ja puhdashenkistä lapsuuden ja viattomuuden aitoa esiintuloa.

Ohjaus: Saara Cantell. Rooleissa: Aava Merikanto, Lilja Lehto, Jaakko Saariluoma, Johanna Af Schulten. Tyylilaji: koko perheen elokuva. S.