Ooppera – Madama Butterfly

Tampereen ooppera tarjosi draamallisesti koskettavan ja musiikillisesti korkeatasoisen tulkinnan Puccinin Madama Butterflysta. Katariina Lahti oli saanut ohjauksessaan vangittua kulttuurien välisen konfliktin japanilaisittain pelkistetyin keinoin, ilman eksotiikan korostamista ja tunteiden vetistelevää esittämistä.

Suurin jännitys ensi-illassa kohdistui silti siihen, miten 56-vuotias tähtisopraano Soile Isokoski selviytyy raskaasta nimiroolista ja muuntuu 15-vuotiaaksi geishaksi, jota amerikkalaisupseeri huiputtaa ja pitää leikkikalunaan.

Eihän se hänen lyyriselle äänelleen ihanteellinen tehtävä ole, mutta tulkinnasta kävi silti selvästi ilmi, miksi Isokoski halusi välttämättä tehdä unelmaroolinsa. Hän on syvällä sen tunteissa, lapsekkaassa uskossa ja rakkaudessa.

Isokoski lauloi roolin sulokkaan kauniisti, paikoin tyylitellysti keikistellen, paikoin taas sulalla kultasoinnilla. Moni muu sopraano olisi saanut rooliin lisää voimaa, ulkoista raastavuutta tai pidemmälle vietyä japanilaisuutta, mutta harva pystyy toteuttamaan näin aidosti sen toiseutta, sisäistä haavemaailmaa, puhtautta joka turmellaan.

Isokoski on hienostunut, pidättynyt taiteilija, jolle Madama Butterflyn sisäinen intensiteetti, illuusioiden ja haavoittuvuuden välinen jännite sopi hyvin. Hän osasi värittää (kvasi)japanilaiset sävyt ilman teatraalisuutta.

Vielä oleellisempaa oli paatoksen karsiminen: suuret tunteet jäävät tapakulttuurin maskin taakse, mutta säästeliäästi annosteltuna ne tehoavat sitäkin enemmän. Ikuinen, toiveikas odotus merelle tuijottamisineen toi palan kurkkuun.

Ehkä raastavassa, rituaali-itsemurhaan päättyvässä huipentumassa Isokosken ääni jäi vähän pieneksi, mutta muuten volyymi oli korvattu taitavasti vivahteilla.

Suuri ansio tästä lankeaa Anna-Maria Helsingin musiikinjohdolle. Kapellimestari vahti balanssia erittäin tarkasti, ja pidätelty ote teki hyvää jännitteelle. Amerikkalaisuutta kuvaavat eloisat rytmit soivat napakasti. Tampere Filharmonia oli hyvin Helsingin hyppysissä.

Alessandro Liberatore hurmasi Pinkertonina aidoin italialaisvärein, ja Hilke Andersenin vahvaääninen Suzuki sai normaalia enemmän painoa. Arttu Kataja oli tyynen varma konsuli, ja Peter Bäckströmin Goro oli maukas karaktääri.

Markus Tsokkisen lavastus koostui klassisesta japanilaismökistä siirreltävine seinineen, sitä liikuttelevasta nosturista ja amerikkalaisesta punaisesta jääkaapista. Visualisointi ei joka suhteessa ollut onnistunut. Jenni Valorinnan videoprojisoinnit jäivät kuvitukseksi.

Anna Sinkkonen oli puetuttanut Tampereen oopperan kuorolaiset tyylikkäisiin japanilaisasuihin. Butterflyn kasvot peittävä huntu alussa jäi vähän ongelmalliseksi, koska se esti ensikontaktin yleisöön.

Giacomo Puccini: Madama Butterfly. Ohjaus Katariina Lahti, musiikinjohto Anna-Maria Helsing. Päärooleissa Soile Isokoski, Alessandro Liberatore, Hilke Andersen, Arttu Kataja ja Petri Bäckström.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.