Ooppera-arvio: Carmen valloittaa orkesterillaan, kuoroillaan ja solisteillaan

Jyväskylän Ooppera

Carmen

Ensi-ilta 31.12.2017 Jyväskylän kaupunginteatterissa.

Tämä Carmen elää ahtaudessa: häntä puristavat seinät aulassa, jossa vastaanotetaan alakuloisia, harmaita ihmisiä matkalaukkuineen matkalla jonnekin. Ympäristö on ankea – lähinnä lavastus tuo mieleen teollisuushallin tai Tapionkadun terveysaseman, tunnelmaltaan yhtä kiinnostavan kuin supermarketin parkkialue.

Samassa kompleksissa on tupakkatehdas, jossa työskentelee naisia; he eivät ole Sevillan lumottaria, joilla on flamencon taivuttelema varsi, vaan fokuksena ovat kaakattava pää ja huitovat kädet. Heitä piirittävien miesten hurmaavuutta pyrkivät toteuttamaan vain muoviset suupielet ja teennäinen charmi.

Läheisen kasarmin vartijoilla on täysi työ pitää kiihkoileva naislauma kurissa, kun beigeen sonnustautuneen väkijoukon keskellä pyörii pidäkkeetön, mutta joukkoon täysin ankkuroimaton tulipunainen kaunotar, tumma Carmen. Jos hänkin olisi kauppareissulleen lähteneen muijan näköinen, idea vastaanottokeskuksen vapauden kaipuusta tulisi jotenkin perustelluksi niin, että Carmenkin olisi osa ensembleä.

En hyvällä tahdollakaan saa tätä visuaalista panoraamaa mahtumaan samaan kehykseen iberialaisesta kansanmusiikista ja rytmeistä kehkeytyvään intensiiviseen musiikkiin, jossa on pakahduttavaa eroottisuutta, lähes pyhittynyttä kauneutta sekä voitonriemuista riehakkuutta härkätaisteluareenan verenhurmioisessa kiihkeydessä.

Ymmärrän ohjaaja Erik Söderblomin innon rakentaa 143-vuotiaasta libretosta siltoja nyky-yhteiskunnan ilmiöihin, toisin sanoen luoda ennen kokematon versio maailman suosituimmasta oopperasta, mutta yhteiskunnallisen realismin uskottavuus olisi vaatinut paljon pitemmälle vietyä modernisointia, libreton ja näyttämön maailman erottamista täysin kahdeksi eri kokonaisuudeksi.

Carmen määritellään muun muassa puheosuuksiensa tähden koomiseksi oopperaksi. Sen ensi-ilta Pariisissa 3.3.1875 ei ollut menestys. Yleisö paheksui tarinan siveettömyyttä, mutta viehättyi samalla tarttuvista melodioista, espanjalaisuudesta sekä kolmiodraaman väkevyydestä.

Jyväskylässä siveettömyyttä löytyy, suomennoksen lisäksi, Carmenin (Ivana Srbljan) elekielestä; hänestä tehdään itseään Don Josélle tyrkyttävä vosu, vaikka George Bizet'n musiikki puoltaisi viekottelevaa vamppia, jonka pitkät katseet, viipyilevät luomet ja pyörivät olkapäät sytyttävät hekuman.

Carmenin voisi uskoa murentavan Don Josén (Sam Furness) moraalisen ryhdin, kun hän vihjailisi huumasta flamencotanssijattaren tavoin helmojaan nostellen, sen sijaan että Carmen nyt eleillään riisuu kohtauksesta sen ytimen – eroottisuuden – tyystin.

Musiikki, sen esittäminen ja tulkinta, solistien ja kuorojen laulullinen ilmaisuvoima tarjoavat sen sijaan rahalle vastinetta ylitsevuotavasti.

Jo Ville Matvejeffin johtaman Jyväskylä Sinfonian riuska ote Bizet'n sävellyksestä tuottaa elämyksen. Dynaamiset vaihtelut onnistuvat ongelmitta ja soitannollinen yhtenäisyys on rikkumaton läpi esityksen.

Kuorojen (sekä oopperakuoron että Vox Aurean) ja solistien yhteistyö on napakkaa ja tarkkaa; samaa ei voi sanoa tekstityksestä, joka on paitsi liian himmeänä vaikeasti luettavaa, myös välillä monta repliikkiä jäljessä näyttämön dialogista.

Carmenista olisi olemassa myös versio, jossa puheosuudet esitetään resitatiivein, mutta nyt nähdään alkuperäinen versio; replikointi kesken laulannan ei ole helppoa, mutta ulkomaalaiset solistit ääntävät ranskaa sointuisasti ja puhtaasti.

Solistien taso on erittäin korkea: tenori Sam Furness laulaa puhtaalla lyyrisellä äänellään lumoavasti ja saa myös liikekieleensä upeasti luontevuutta; hän näyttää elävän näyttämöllä. Myös maailmanäänen omaavan Ivana Srbljanin tumma, lähes alttomainen mezzo huokuu Carmenin ylpeyden ja melodramaattisen kohtalon vimmaa alusta loppuun saakka.

Kaisa Rannan osalle lankeaa enkelimäisen Micaëlan oopperan kauneimpien aarioiden sekä duettojen esittäminen. Ranta toden totta laulaa kuin enkeli, sydäntä hivelevästi, ja sekä hänen aariansa että duetto Sam Furnessin kanssa ansaitsevat bravo-huutonsa. Puvustukseen kyllä kaipaisi erottuvuutta harmaudesta, puhtaan rakkauden kuvaa.

Waltteri Torikan bassomainen kumea baritoni uhkuu härkätaistelijan testosteronia, mutta hahmona hänet on ohjattu käsittämättömäksi hepsankeikkakeikariksi.

Markus Niemisen jylisevä bassobaritoni täyttää koko salin, ja myös salakuljettajan hahmossa on väkevää dramaattisuutta. Niin ikään yhteensulautuneen kultaääniduon Sanna Iljinin ja Ena Pongracin esiintyminen viehättää sekä laulullisesti että ilmaisullisesti.

Jyväskylän Oopperan Carmen valloittaa orkesterillaan, kuoroillaan ja solisteillaan, kerta kaikkiaan.

Voi puhua hyvällä syyllä maailmanlavojen äänistä ja kuin äänilevylle taltioidusta huippumusisoinnista. Näiden luoma lumo auttaa kestämään ylöspanon ankeuden, tekstin ja toteutuksen yhteensopimattomuuden, kulttuurisen eksotiikan tyhjiön.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .