Op:l Bastards - II

OP:L BASTARDS
II
Iron Magnesium
Kotimaisen elektron pioneereihin lukeutuva Op:l Bastards joutui vuosituhannen alussa kokemaan musiikkibisneksen nurjan puolen kouriin tuntuvalla tavalla. Yhtye oli kansainvälisen läpilyönnin kynnyksellä, kun homma kaatui sopimussotkuihin ja epämääräiseen levy-yhtiöön. Turhautunut bändi päätti pistää pillit pussiin viideksi vuodeksi.

Kolmikko käytti kuitenkin pakkotauon hyväkseen ja teki rauhallisessa tahdissa uutta musiikkia. Korostan sanaa "uutta", sillä II on hyvin kaukana debyyttialbumi The Jobin (2001) tanssittavasta elektroboogiesta.

Viileiden singlehittien sijasta ooppelit tarjoavat kuuntelijalle puolen tunnin mittaisen psykedeelisen matkan piilotajunnan synkkiin syövereihin.

Näissä dionyysisissa juhlissa vierailee mm. runoilija Kari Aronpuro, joka kuvaa elävällä tavalla satyyrin olemusta.

Kokonaisuutena II ei ehkä aukea ensimmäisellä tai toisellakaan yrittämällä, mutta kärsivällisyys palkitaan tässä tapauksessa ruhtinaallisesti. Seuraavaa julkaisua ei onneksi tarvitse odottaa puolta vuosikymmentä, sillä mainio paluualbumi jakautuu kahteen osaan, joista seuraava ilmestyy ensi vuoden aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.