Outi Alm - Suhteettomia tiloja

OUTI ALM
Suhteettomia tiloja
Gummerus 2009, 218 s.
Outi Almin (s. 1963) novellikokoelmassa tehotalouden mekanismit saavat osakseen kritiikkiä, joka tuodaan esiin yhdistelemällä sarkastista huumoria, melankoliaa ja maagisia piirteitä.

Novellien maailma on yhtä aikaa tuttu ja vieras. Tuntematon kasvi sylkee teriöstään kloorinkatkuista höyryä ihan tavallisessa kerrostaloasunnossa. Ääriorganisoituneen yrityksen johtajan työhuone paljastuu jätteiden täyttämäksi tilaksi, josta sen haltija on kadonnut jäljettömiin.

Kerronta pitää taitavasti yllä jännitettä realistisen lähtökohdan ja sen lomaan ilmestyvien eri tavoin poikkeavien piirteiden kesken. Tyyliä voi luonnehtia maagiseksi realismiksi, joka lajityyppinä ei ole ollut suomalaisessa kirjallisuudessa yleinen. Uudemmasta kirjallisuudesta sukulaistekstejä löytyy vaikkapa Maarit Verroselta tai Agneta Aralta.

Suhteettomien tilojen maailmasta rakentuu silti selvästi omanlaisensa todellisuus, joka ei jää lajityyppinsä määrittämäksi niin kuin ei tosiasiassa mikään hyvä kirjallisuus.

Kylä ja koneisto

Erillisistä kertomuksista muodostuu novellikokoelmassa toisiinsa kytköksissä oleva verkostomainen kokonaisuus, joita yhdistää pääosin yhteinen tematiikka.

Kirjan ensimmäisessä novellissa vanhaa kanalaa markkinoidaan tulevaksi vanhuksien sijoituspaikaksi. Dominoiva myyntinainen ja tämän peesaava avustaja muodostavat karrikoidun parivaljakon, jonka toinen osapuoli ilmestyy myös teoksen viimeisen novellin tapahtumiin.

Yksi novelleja yhdistävistä symboleista on oljesta tehty himmeli, jonka symboliikassa voi tulkita häilyvän muiston vanhasta yhtenäiskulttuurista.

Uudessa kilpailutaloudessa ja sen organisaatioissa ei henkiä säästetä turhan takia. Dinosaurus-novellin työyhteisössä "Ylimmän" käskyt siirtyvät automaattisen koneiston tapaan seuraavalle portaalle. Kotioloissa uratietoinen pariskunta haluaa lapsensa hyvään oppilaitokseen, ettei tämä enää kehittelisi kummallisia tarinoita "dinosauruksista ja suuresta kosmisesta törmäyksestä".

Läheisyys löytyy

Pessimistisistä teemoistaan huolimatta kirjan perussävy on lämmin. Eri tavoin syrjäytyneiden tai kelkasta pudonneiden tilanne on kertojan myötätunnolla virittynyt.

Tekstin yksittäiset yliluonnollisiksi miellettävät elementit tuovat kuvaukseen poikkeaman, ja sama toistuu teeman tasolla: mitä ei ajatella voivan tapahtua, tapahtuu, eikä syyn ja seurausten laki toimikaan odotetulla tavalla.

On merkitsevää, että novellien itsenäisiä toimijoita ovat lapset ja vanhukset. Kun teoksen viimeisessä novellissa loppuunajettu auto pääsee dementoituneeksi uskotun vanhan miehen osaavin käsin korjaamaksi, on ylimitoitettu tehokkuusjattelu samalla tullut tiensä päähän.

Läheisyys löytyy lopulta, ja ruumisarkussa innovatiivisuutta etsinyt työn sankari kohtaa viimein oman oivaltavia kysymyksiä esittävän poikansa pihapuun oksalla istuen.