Outimaija Hakala ja Hanna Råst: Yrityksiä muistaa

Outimaija Hakala ja Hanna Råst

Yrityksiä muistaa

Galleria Beckerissä 8.4.2015 saakka.

Muistaminen on ihmismielen tärkeä toiminto, jonka avulla itseään ja yhteisöä voi hahmottaa. Muistaminen rakentaa historiaa. Unohtaminen puolestaan tekee tästä historiasta täydellisen yksityistä ja henkilökohtaista.

Nykytaiteessa muistamisen henkilökohtaisuus on tehnyt siitä kiinnostavan aiheen. Kukaan ei muista täsmälleen samoin, ei edes samassa tilanteessa läsnäolleet.

Outimaija Hakala ja Hanna Råst ovat keskisuomalaislähtöisiä kuvataiteilijoita ja serkuksia. Hakala työskentelee pääasiassa maalauksen ja grafiikan parissa ja Råst valokuvien. Hakala on myös taiteentutkija sekä sarjakuvataidekirjan Erään kissan tarina eli kertomus Suomen taiteen historiasta tekijä.

Beckerin näyttelyssä teemana on muistaminen ja sen kautta identiteetin rakentaminen. Hakala ja Råst ovat päätyneet ripustamaan teoksensa kumpikin omaan huoneeseen, eteisen muutamaa teosta lukuun ottamatta.

Hanna Råstin valokuvat ovat gallerian ensimmäisessä huoneessa. Råst rakentaa teoksensa itse otetuista tai perhealbumien valokuvista. Kuvia on käsitelty leikkaamalla, maalamalla, raaputtamalla, repimällä ja uudelleen kokoamalla, jotta haluttu muisto tai tunnetila tulisi välitetyksi.

Poistamalla tai peittämällä henkilöitä vanhoista perhekuvista välittyy aivan uudenlainen henkilökohtaisen kokemuksen taso. Esimerkiksi teoksen Alongside alone / Yhdessä yksin tietty läsnä- ja poissaolon tai merkityksettömän ja merkityksellisen välinen jännite tuntuu fyysisenä katsojassakin.

Outimaija Hakalan teokset ovat puupiirroksia sekä niiden tekemiseen käytettyjä vanerilaattoja ja vähiä värejä.

Kolmen vedoksen sarja Hakalan elämänaikaisten asuntojen päällekkäisten pohjapiirrosten muodostamista vapaamuotoisista ruudukoista on visuaalisesti mielenkiintoinen ja sisällöltään loistava.

Henkilökohtaisesta asumisen muistosta syntyy pehmeä kunnianosoitus konstruktivismille.

Myös Hakalan vanerikaiverrukset ovat henkilökohtaisen värittämiä viitteitä modernismin taidehistoriaan; on rinnasteisia värikenttiä, on optista vilinää ja on kolmiulotteista materiaalisuutta.

Modernististen visuaalisten viitteiden mausteeksi teosten nimet viittaavat nykytaiteessa yleiseen luetteloimiseen. Hakala luetteloi muistonsa kuviksi ja sommittele saamistaan elämänohjeista taidetta kaikkien katsella.