Ozzy Osbournen tie teurastamosta pimeyden prinssiksi

OZZY OSBOURNE & CHRIS AYERS
Minä, Ozzy
Suom. Ilkka Salmenpohja. Like 2010, 414 s.
Pihtiputaan mummokin tietää nykyisin, kuka on Ozzy Osbourne, kiitos viime vuosikymmenellä televisioruudut valloittaneen The Osbournes -ohjelman.

Music Television -kanavan neljä tuotantokautta kestänyt tosi-tv-sarja tärväsi Black Sabbathissa uransa aloittaneen ja vuonna 1980 soolouralle lähteneen Osbournen maineen rockin pimeyden prinssinä.

Ozzy ei enää ollutkaan se arvaamaton ja pelottava rocktähti, joka puree lepakoilta ja kyyhkysiltä päät irti.

Käsittämättömän suosituksi ilmiöksi muodostuneen sarjan perusteella Ozzy olikin vain enemmän tai vähemmän sekaisin oleva brittiläinen perusjullikka, joka kamppaili pöhnässä kartanossaan verryttelyhousut jalassa television kaukosäätimen ja lasten kasvatuksen kanssa.

Osbournen ura musiikin parissa häipyi ohjelman tuoman julkisuuden takia takavasemmalle. Presidentti George W. Bushin illallispöytäänkin sarjan takia vuonna 2002 kutsutusta Ozzysta tuli televisiosta tuttu superjulkkis.

Rock pelastaa

Minä, Ozzy on ensimmäinen kunnollinen omaelämäkerta John "Ozzy" Osbournesta. Varsinkin Sue Crawfordin vuonna 2003 julkaistu epävirallinen elämäkertaräpistely Ozzy (Johnny Kniga) on tähän verrattuna pelkkää vessapaperia.

Minä, Ozzy päästää ääneen vuonna 1948 Birminghamissa työläisperheeseen syntyneen klopin, joka pärjäsi huonosti koulussa, käväisi hetken vankilassakin ja teki sekalaisia hanttihommia muun muassa teurastamolla.

Hän halusi rocklaulajaksi, koska se oli ainoa pelastuskeino liukuhihnalta eläkettä ja kuolemaa odottamasta. Ozzy takoi Tony Iommin, Geezer Butlerin ja Billy Wardin kanssa 1970-luvun alkupuolella muun muassa sellaiset heavy metalin perusteokset kuin Paranoid, War Pigs ja Iron Man.

Persoona esiin

Ozzy Osbourne on lätrännyt koko aikuisikänsä huumeiden ja alkoholin kanssa. Kirja paljastaa lukuisten koomisten anekdoottien lisäksi edellämainitun Valkoisen talon visiitinkin tulleen tehdyksi umpiseilissä.

Huolimatta Osbournen iän myötä entistä traagisemmaksi käyvästä suhteesta päihteisiin, Minä, Ozzy on mitä viihdyttävintä luettavaa.

Teoksen pääasiallisena kirjoittajana luultavastikin toiminut Chris Ayers on saanut ilahduttavasti kaivettua esille päähenkilön persoonan, josta Osbournes-sarjan änkyttävässä katkokävelijässä ei ollut tietoakaan.

Lukiessa huomaa toistuvasti nauravansa ääneen, vaikka kyseessä olisi minkälaisen törkeyden kuvaaminen, kiitos Ozzyn kuivan ja itseironisen huumorin.

Musiikki jää silti tässäkin kirjassa Black Sabbathin ja soolouran alkuvuosien jälkeen vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi Ozzyn bändissä lähes 20 vuotta vaikuttanut kitaristi Zakk Wylde - jonka lapsen kummisetä Ozzy on - ohitetaan muutamalla maininnalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.