PETRI KARRA - Kohtalonohjaaja

Gummerus 2011. 345 s.
Petri Karran (s.1968) toinen romaani on paljastava esimerkki ajan hengestä eli kirjallisuuden voimakkaasta viihteellistymisen tarpeesta. Tyyli-ihanteena ei ole enää täsmällisyys, sanojen vihjaavuus ja henkilökuvauksen konkretia vaan vaan epämääräisten psykologisten tuntemusten holtiton kuvailu. Usein maaninen kertoja selostaa ihmisyyden sielunmaisemaa kuin jääkiekkoselostaja.

Karran kirjassa ei pyritä uskottavuuteen millään tasolla. Tapahtumia ja juonta ohjaa hyvin epämääräinen mielikuvitus. Se junnaa sivukaupalla paikallaan. Kun mielikuvituksellinen on jopa puuduttavaa, onko se oikeasti mielikuvituksellista? Fantastisesta on tv-sarjojen myötä tullut nykykulttuurissa jo kirosana.

Karran tarkoituksena on yhdistellä erilaisia kirjallisuuden lajityyppejä; noiria, twinpeaksia, surrealismia, suspenseä, ja maalata näin kiehtova juonikerronnan paletti. Kirjan takakansi puhuu Paul Austerin, Hitchcockin, Jouko Turkan ja David Lynchiin yhdistämisestä - aivan turhaan.

Karran romaanin henkilöiden suuhun on pantu repliikkejä ja sisäistä monologia. Niitä lausuessaan henkilöhahmot pohdiskelevat itsensä tykkänään kaunokirjallisuuden ulkopuolelle.

Ilmiö on aika yleinen nykykirjallisuudessa: täsmällisyyden sijaan pyritään ulkoiseen vaikuttavuuteen. Romaanista voidaan referoida pelkkä juoni, sen naistenlehtipsykologia, koska romaanin varsinaista välttämätönta ja sisäsyntyistä teemaa ei enää ole olemassa. Tällä tavoin viihteellisyys on lukijan ja kirjallisuuden kannalta petollista. Ansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.