Paolo Rossi - Modernin tieteen synty Euroopassa

PAOLO ROSSI

Modernin tieteen synty

Euroopassa.

Vastapaino, 2010.

Suom. Lena Talvio. 396 s.

Firenzen yliopiston oppihistorian emeritusprofessori Paolo Rossi kuvaa modernin tieteen syntyhistoriaa 1500- ja 1600-luvuilla. Sankareita on monta, näyttämönä koko Eurooppa.

Kopernikus edustaa Puolaa, Bacon, Harvey ja Newton ovat englantilaisia, Descartes, Fermat ja Pascal ranskalaisia, Tyko Brahe tanskalainen, Paracelsus, Kepler ja Leibniz saksalaisia, Huygens hollantilainen ja Galilei, Torricelli ja Malpighi italialaisia.

Teos perustuu elämänikäiseen tutkimukseen. Valtava aihe pysyy hyvin koossa. Tarinaniskentä kiertyy usein Italiaan, mikä on virkistävää. Liian usein saamme lukea tiedekirjoja, joiden mukaan kaikki merkittävä tapahtui Brittein saarilla.

Vuonna 1600 kristikunnassa oli maailmanlopun odotusta. Uuden henkisyyden aikakauden piti alkaa Italiasta. Sen profeetoista Tommaso Campanella ja Giordano Bruno tuomittiin kerettiläisiksi. Campanella joutui kidutettavaksi, Bruno poltettiin roviolla.

Kuitenkin juuri 1600-luvulla tieteellisestä vallankumouksesta tuli totta. Monet tieteelliset keksinnöt tehtiin kauheiden tapahtumien keskellä, sodan ja ruton runtelemissa maissa. René Descartes näki unta tieteen uudesta metodista Martinpäivän iltana Ulmissa 1619 ollessaan Baijerin armeijan talvileirissä keskellä kolmikymmenvuotista sotaa.

Maailman vanhin tiedeakatemia perustettiin Italiassa nimellä Accademia dei Lincei, "Ilvesten Akatemia". Nimellä viitattiin ensimmäisten akateemikkojen ilvessilmäiseen tarkkanäköisyyteen. Yksi heistä oli Galileo Galilei. Ilvesakateemikko on tietenkin myös Rossi itse.

Rossi selostaa tarkkaan Galilein oikeudenkäynnin. Tänäkin päivänä katolinen kirkko pitää velvollisuutenaan paimentaa myös tiedemiehiä, mutta vuonna 1979 paavi Johannes Paavali II myönsi, että Galilein asiassa tapahtui "kohtuuton asioihin puuttuminen".

Uusi ihmistyyppi

Tiedemies oli 1600-luvun uusi ihmistyyppi, johon kirkko ei aluksi tiennyt miten suhtautua. Tieteen ja magian raja oli häilyvä. Varsin monia tieteen perustajaisiä kiehtoi myös prisca sapientia, salainen eli hermeettinen tieto. Isaac Newton perusti uuden fysiikan, mutta kirjoitti salassa myös yli miljoona sanaa alkemiasta.

Kun Newtonin jälkeenjääneet alkemistiset paperit tulivat julkisuuteen 1950-luvulla, niitä kieltäytyivät vastaanottamasta Cambridge, Oxford, Harvard, Princeton ja Yale. Järkytys oli liian suuri, kun painovoimateorian isä paljastuikin mystikoksi, joka oli yrittänyt laskea maailmanlopun päivämäärää Ilmestyskirjan avulla. Newtonin uskonnolliset paperit lähetettiin lopulta Israeliin.

Rossi osoittaa, miten epävarmaa hapuilua nykyisin itsestään selvinä pitämiemme tieteellisyyden kriteerien synty on ollut. Ehkäpä kauaskantoisin uudistus oli tieteellisen kokeen idea eli luonnon tutkiminen keinotekoisissa olosuhteissa, jotka voidaan toistaa eri laboratorioissa samanlaisina yhä uudestaan.

Kirjassa käsitellään kattavasti tähtitiede, fysiikka ja mekaniikka, mutta lääketieteen värikäs historia oikeastaan vaatisi oman kirjansa. Paracelsuksen mukaan lääketiede olikin ennen kaikkea tähtitiedettä ja tähtien oli toimittava parantamisen välikappaleina. Myös William Harvey käytti astronomisia vertauksia: sydän oli hänelle ihmisruumiin muodostaman mikrokosmoksen aurinko, jonka ympäri veren täytyi kiertää.

Tieteenhistorian kummajaisia esiteltyään Rossi heittää kysymyksen, voisiko tiede eksyä kaidalta tieltä ja palata epätieteeseen. Mustien aukkojen ja pimeän energian maailmassa kysymys lienee ajankohtainen.

Takakannen mainosteksti on kummallinen. Sen mukaan Rossi todistaa kirjallaan, ettei tiede olekaan "tylsä asia". Kuka sellaista on väittänyt?