Pasi Ilmari Jääskeläinen - Harjukaupungin salakäytävät

PASI ILMARI JÄÄSKELÄINEN

Harjukaupungin salakäytävät

Atena 2010, 372 s. tai 376 s.
Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa on kaksi vaihtoehtoista loppuratkaisua. Lukija saa käsiinsä jommankumman version ja voi lukea toisen tietokoneelta. Menetelmä vastaa romaanin sisältöä.

Jääskeläinen kirjoittaa sekasorrosta, johon Facebook seurannaisilmiöineen yksilöä joko näennäisesti tai kivuliaan pakonomaisesti työntää. Romaani seuraa roolipeliaikaa sisäisen realismin suunnassa lähes pelottavan hyvin.

Lukija kummastelee päähenkilö Olli Suomisen ainaista puuhailua sateenvarjoilla. Tämä ja muita toistoja selkenee vertauskuvien ja maisemien tasolla vähitellen mutta arvoituksellisen hämäryyden katoamatta.

Hämärä vaikuttaa säähänkin. Usein sataa tihuuttaa, mikä tuo mieleen tunnetta tihkuvien elokuvien ilman. Ominaista on sekin, että ensiksi romaanin paikkaa - joka on sangen tarkasti kuvattu Jyväskylä - ja sitten myös tapahtumia korostetaan juuri elokuvallisin piirtein.

Kehkeytyvässä kuvaelmassa ihmisen persoonallisuutta hahmotetaan "cinemaattisen" käyttäytymisen ja vastaavien tilojen pohjalta. Inhimillisen etiikan korvaa elokuvallinen estetiikka. Tuttu hokema "elämää suuremmista elokuvista" saa groteskia, uteliasta ja taianomaistakin ulottuvuutta.

Kerttu Kara -nimisen henkilön kirjoissa - Jääskeläisen romaanin johtolangoissa - ohjataan noihin filmaattisesti energiaa inspiroiviin maisemiin sekä niiden tarttumapintoihin jokapäiväisessä elämässä.

Elokuvalliset nimikilvet, Facebook-viestintä ja vanhaa kaupunkikuvaa menettävä Jyväskylä luovat osoitteellista kehystä tarinalle, joka solmii mennyttä nykyiseen. Lasten Viisikko-seikkailut Tourulassa risteytyvät aikuisrooleihin sekä usein aggressiivisuuden ja seksuaalisuuden ohjelmoimiin kytkentöihin, joissa on niin fantasiaa, satiiria kuin naturalismia.

Esiin piirtyvässä labyrintissa tunkeudutaan erikoisesti maanalaisiin salakäytäviin. Ne viittaavat elokuvien lisäksi taruihin, uniin ja yleensä alitajuntaan, lapsuuden, nuoruuden ja keski-iän toisiaan hiertäviin yhtymäkohtiin.

Kun mukaan liittyy muun muassa eläinsymboleita ja hermafrodiittisuutta, kauha tosiaan sieppaa aineksia elämän syvänteistä. Salakäytävien tiedostamattomasta liejusta nousee karmeitakin arvoituksia.

Kirja sulkeutuu kysymykseksi yksilön autiudesta, jonka päälle vyöryy pelkoa ja kaipuuta, ja jonka varsinainen lähde on tavoittamattomissa.

Puisevaa tehoa visioon tuo se, että elokuvaesimerkkeinä on tunteellisia klassikkofilmejä, mutta kerronta ja henkilöiden tunteet piiloutuvat kernaasti "cinemaattiseen" pohdiskeluun ja tietynlaiseen yksi-ilmeisyyteen. Vaikka se on tarkoituksellista, tekstin salapoliisipeliä vainuavissa jäljissä aistii myös jännittävää vaistonvaraisuutta.

Psyyken tuntemattomia sivuja tämä merkillinen ja merkittävä kirja ahmii kuin tietokone ja oksentaa ulos kuin rujo, alaston ihminen.