Pasi Pekkola – Unelmansieppaaja

Kirjailijan on kuoltava, jotta kirjallisuus voi syntyä.

Lahtelainen Pasi Pekkola (s. 1981) ottaa tämän Roland Barthesin 1960-luvulla muotoileman ajatuksen ilmeisen tosissaan: hän tappaa kirjailijan jo esikoisromaaninsa toisella sivulla. Kun tämä jokaisen kirjailijan toive (ja samalla kai myös pahin pelko) on lausuttu ulos, on kieli vapaa kertomaan. Ja kyllä se sitten kertookin.

Pekkolan Unelmansieppaajasta kehkeytyy kiehtova lukukokemus, jonka äärellä lukija paitsi viihtyy myös todennäköisesti pohtii hetken omia elämänvalintojaan.

Kertomus saa alkunsa, kun tuntematon mies heittäytyy metrojunan alle. Pekkola on paljastanut aiemmin, että hahmo pohjautuu helsinkiläiskirjailija Harri Sirolaan, joka päätti päivänsä vastaavalla tavalla vuonna 2001.

Sirolasta tulee Unelmansieppaajassa Ville Siikala, kolme romaania kirjoittanut entinen lupaus, jonka henkilöhistoriaa ryhtyy penkomaan hänen päälleen metrolla ajanut kirjallisuuden opiskelija Roosa. Pekkola sotkee tähän faktan ja fiktion keitokseen myös omaa persoonaansa, sillä Ville Siikalakin kirjoittaa sattumoisin Unelmansieppaaja-nimisen teoksen.

Kirjan toinen pääjuonne seurailee ex-koripalloilija Tapio Helteen yritystä saada ote omaan elämäänsä. Menestyksen huipulla kirjailija Siikalan paras kaveri on hylännyt oman poikansa, mutta kun huuma haihtuu, alkavat perhesuhteet kiinnostaa.

Se joka harrastaa keittiöpsykologiaa lukee Tapiosta ja Villestä tietysti Pekkolan alter egon tuplana – onhan esikoiskirjailija Pekkola myös Lahden Namikan entinen koripalloilija.

Pekkola hyödyntää varsin tuoreen tuntuisesti nykykirjallisuudessa suosittua näkökulmatekniikkaa, jossa tapahtumia tarkastellaan vuorotellen eri päähenkilöiden kautta.

Roosan ja Tapion ohella kirjan kolmas päähahmo on mielenterveyshoitaja Aki, joka pumppaa salilla rautaa ja haaveilee naisista. Eipä aikaakaan, kun päähenkilöiden elämäntarinat alkavat limittyä toisiinsa. Kudoksesta tulee lopulta niin tiivis, että se vaikuttaa jo liiankin täydelliseltä.

Keskeiseksi nousee kysymys unelmien merkityksestä. Roosa, Tapio ja Aki ovat ihmisiä, jotka ovat menneet hajalle haavekuvia pakkomielteenomaisesti jahdatessaan. Nyt he etsivät eheyttäjää, jotakin joka loksauttaisi heidän rikkoutuneet egonsa takaisin omalle radalleen.

Pekkolan kieli on sujuvaa ja kaunistakin. Hän on ilmeisesti lukenut muutakin kuin niitä kaikkein lakonisimpia suomalaisia mieskirjailijoita, sillä kuvailevaa ainesta ja kielikuvia on ripoteltu sopivasti yleissävyltään melko tummavireisen antisankarikuvauksen joukkoon.

Pekkola on myös vakavissaan, ironialla ei tässä kertomuksessa juhlita. Silloin on myös kanttia sanoa, että joskus on terveellistä oppia unelmoimaan niistä asioista, jotka ovat saavutettavissa ilman suuria uhrauksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.