Paul McCartney – Kisses On The Bottom

Paul McCartneyn uutuusalbumi sisältää jazzahtavia ikivihreitä, jotka ovat peräisin Beatlesia paljon varhaisemmalta ajalta ja joista moni kuului maestron lapsuudessa hänen mielikappaleisiinsa. Ja toki näiden sävelmien kosketuspintaa voi kuulla McCartneyn ennen muuta pehmeäsävytteisemmässä ja lähinnä akustisessa tuotannossa siellä ja täällä miltei läpi mittavan uran.

Nyt silti nautitaan yhteensä perin toisenlaisesta aarteistosta kuin joulukuisessa Helsingin-konsertissa. Mukana ovat muun muassa Ray Hendersonin Bye Bye Blackbird, Billy Hillin The Glory Of Love, Harold Arlenin It´s Only A Paper Moon ja Irving Berlinin Always. Paulin kaksi omaa sävellystä mukaan lukien levy on alusta loppuun keveän keinahtelevaa, viihteellisesti virittäytynyttä perustunnelmointia. Yhtä kaikki siinä soitetaan nimenomaan tradition hengessä.

McCartneyn takana on verraton jazzbändi, jota täydentävät London Symphony Orchestran lisäksi sellaiset vierailevat huiput kuin Eric Clapton ja Stevie Wonder.

Kisses On The Bottom on tietyn hetken ja tietyn tunteen sävelhemmottelua. Näin upeasti tulkittuna se ottaa sopivalle mielelle sattuneen kuulijan valtaansa täysin.

Teppo Kulmala

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.