Paula Koivuniemi julkaisee joululevyn

Tähtiartisti Paula Koivuniemi julkaisee ensimmäisen joululevynsä marraskuussa.

– Olen kesän lapsi enkä aiemmin olisi uskonut tekeväni joululevyä. Tuntui, ettei joulu ole mun juttuni sillä tavoin. Mietinkin mistä se johtuu, ja oivalsin, että varmaan siitä kun niin monet joulut ovat menneet keikkaillessa. On tietenkin menty keikalle kun leivästä on kysymys, Paula kertoo.

Joulu myös herkistää, mikä voi tuoda yllätyksiä kokeneellekin laulajalle.

– Eräässä kirkkokonsertissa huomasin, että monet kaivelivat nenäliinoja ja rupesivat itkemään – ja minä sitten mukana kanssa. Se oli aika masentavaa, hän kertoo nyt jo muistolle nauraen.

Joululevyä tehdessään Paula päätti pysyä vahvana.

– Kotona itkeskelin, mutta studion pimeydessä pysyin lujana.

Levyllä kuullaan artistin mukaan kauniita joululauluklassikkoja, esimerkiksi Varpunen jouluaamuna ja Konsta Jylhän joululaulu.

– Tavoitteena on pehmeä ja lämmin tunnelma ilman kulkusia ja tiukuja, hän sanoo.

Paula Koivuniemi esiintyy keskiviikkona 11.9. Jyväskylä Paviljongissa Paula&Mikko-konsertissa. Mikko Franck johtaa Jyväskylä Sinfoniaa. Luvassa on hittejä monilta vuosikymmeniltä sinfoniaorkesterille sovitettuina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.